Stora Enso suunnittelee aaltopahvitehdasta Puolaan
Yhtiön liiketoiminnan voitot nousivat tammi-maaliskuussa ennätyksellisesti 10 prosenttiin.
Paperin kysyntä heikkenee, mutta Stora Enso pystyi silti papereilla tulosparannukseen. Kuva: Jarmo PalokallioStora Enso pystyi tammi-maaliskuussa selvään tulosparannukseen. Yhtiön liikevoittoprosentti nousi ennätyskorkealle eli 10,1 prosenttiin.
Yhtiön toimitusjohtajan Karl-Henrik Sundströmin tavoitteena on muuttaa vanha paperiyhtiö uusiutuvien materiaalien kasvuyhtiöksi. Siltä osin alkuvuosi näytti hyvältä.
"Kehitys jatkuu ja haemme kasvua valitsemistamme tuotantosuunnista. Paperien lisäksi meillä on vahva pakkaus-, puu- ja selluteollisuus."
Vaikka paperin kysyntä on ollut laskussa jo pitkään, Stora Enson alkuvuoden voittojen kasvu oli silti suurelta osin paperin varassa. Hintojen ja määrien sijaan tulosta tehtiin aiempaa tehokkaammalla tuotannolla.
Myös sellutehtaat pysyivät hyvässä iskussa. Puutuoteteollisuus onnistui sekin punnertamaan pientä lisäplussaa.
Sen sijaan pakkauspuolelta tuli takkiin. Pitkällä tähtäyksellä näkymät ovat siltäkin osin valoisat. Siitä kertoo yhtiön käynnistämä selvitys uuden aaltopahvitehtaan rakentamisesta Puolaan. Investoinnin arvo olisi jopa 400 miljoonaa euroa.
Sundströmin mukaan alkuvuonna yhtiön rahavirta pysyi vahvana ja kannattavuus parani. Hän odottaa, että liikevaihdon lievä kasvu jatkuu kevätkesällä. Liiketulos saattaa silti laskea aavistuksen, sillä tiedossa on tehtaiden huoltoseisokkeja.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
