Kivihiili korvaa metsähaketta
Metsänhoitoyhdistykset ja koneyrittäjät vaikeuksissa.
Koneyrittäjien työt käyvät vähiin, kun kaupungit siirtyvät hakkeesta halpaan kivihiileen. Kuva: Pentti VänskäLeudot talvet ja halpa kivihiili ovat kääntäneet metsähakkeen käytön laskuun. Metsäenergian korjuuseen panostaneet metsänhoitoyhdistykset ja koneyrittäjät vaativat nopeita toimia tilanteen korjaamiseksi.
"Metsähakkeen sijaan tässä maassa poltetaan älyttömiä määriä kivihiiltä. Esimerkiksi Jyväskylä on lakannut vastaanottamasta haketta", kertoo toiminnanjohtaja Jari Yli-Talonen.
"Tämä on tiukka paikka energiankorjuuseen panostaneille yrittäjille. Varmaan hakkeen kysyntä jossain vaiheessa paranee, mutta miten saada yrittäjät uudestaan mukaan, jos ne nyt tipahtavat pois?"
Yli-Talosen mukaan tilannetta pahentaa, että myös kuitupuusta on ylitarjontaa. Siksi osa yhdistyksistä pohtii korjuupalvelusta luopumista.
Metsähakkeen käytön tavoitteeksi on asetettu 13,5 miljoonaa kuutiometriä. Vielä kaksi vuotta sitten tavoite oli toteutumassa, mutta sitten hakkeen suosio kääntyi laskuun.
Jos tavoitteeseen halutaan päästä, metsähakkeen käytön pitäisi kasvaa lähes 1,4 miljoonalla kuutiolla vuodessa seuraavan neljän vuoden ajan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
