Forum24: Oulussa nuotiopaikoille pykätään polttopuuautomaatteja – iso sylillinen kuivia puita maksaa 3,95 euroa
Kestävän kehityksen keskuksen hanketyöntekijän Valto Vaaraniemen mukaan idea polttopuuautomaatista lähti osin vitsistä liikkeelle.
Kestävän kehityksen keskuksen tavoitteena on saada kuivia polttopuita sisältäviä automaatteja ympäri Oulua, jotta makkaranpaisto onnistuu varmasti nuotiopaikoilla. Kuva: Marja SeppalaOulussa sijaitsevan Hietasaaren nuotiopaikalle ilmestyi polttopuuautomaatti. Asiasta kertoo Forum24.
Kestävän kehityksen keskuksen hanketyöntekijän Valto Vaaraniemen mukaan idea lähti osin vitsistä liikkeelle, kun seurue kerran eksyi melontaretken päätteeksi märissä tamineissa nuotiopaikalle, josta oli polttopuut loppu.
"Oli kylmä, ja olisimme halunneet paistaa makkarat. Silloin ajattelimme, että olisimme olleet valmiita vaikka parikin kymppiä maksamaan puista", Vaaraniemi kertoo.
Nyt Kestävän kehityksen keskuksen tavoitteena on saada kuivia polttopuita sisältäviä automaatteja ympäri Oulua. Oulun ammattikorkeakoulun opiskelija Juho Kettunen teki laitteelle ohjelmiston opinnäytetyönä. Maksun voi hoitaa puhelimella halkonen.fi-nettisivulle.
Iso sylillinen kuivia puita maksaa 3,95 euroa. Automaatissa on 30 luukkua, ja laite ilmoittaa Kestävän kehityksen keskukselle, kun puut alkavat vähentyä.
Oikaisu: Juttua, otsikkoa ja linkkiä korjattu 11.10. kello 15.57. Polttopuuautomaatista kertoi ensimmäisenä Forum24, eikä Kaleva, kuten artikkelissa alun perin sanottiin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
