Metsähallitus hakee istuttajia urakkapalkalla ‒ jatkuva kasvatus vähentää kesätyöntekijöiden tarvetta
Metsähallitus työllistää tulevana kesänä metsänistuttajia Kainuussa ja Koillismaalla.
Kesätyöntekijät istuttavat puuntaimia valtion monikäyttömetsiin. Helteellä se on hikistä puuhaa. Kuva: Ilkka J. SaarinenMetsähallitus tarjoaa kesätyöpaikan noin 30 metsänistuttajalle Kainuussa ja Koillismaalla.
Työsuhteet alkavat kesäkuun alussa ja kestävät 2–4 viikkoa. Hakemukset tulee jättää 17.3.2023 mennessä, Metsähallitus tiedottaa.
Kesätyöpaikkoja istutuksilla on tarjolla Kainuussa Puolangalla, Suomussalmella ja Kuhmossa sekä Koillismaalla Taivalkoskella ja Pudasjärvellä. Työpaikkojen määrä vaihtelee kunnittain. Metsänistuttajien kesätyöpaikkoja on auki myös Lapissa.
Istuttamisesta maksetaan urakkapalkkaa: mitä enemmän taimia istuttaa, sitä enemmän ansaitsee.
“Nuorille tämä on hieno mahdollisuus kesätöihin näillä seuduilla ja työstä tienaa ihan mukavasti. Monelle nuorelle istuttajan työ on ensimmäinen työpaikka ja siitä muodostuu pysyvä, mukava muisto. Samalla se on hyvä tilaisuus tutustua metsäalaan uramahdollisuutena”, sanoo metsänhoitopäällikkö Tarmo Myllymäki Metsähallituksen Metsätalous Oy:stä.
Työntekijän tulee olla vähintään 16-vuotias. Työ edellyttää hyviä maastossa liikkumisen taitoja ja hyvää fyysistä kuntoa.
Istutukseen palkattavien kesätyöntekijöiden määrä on vuosien varrella vähentynyt jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen yleistyessä, Metsähallitus kertoo. Peitteisessä metsänkäsittelyssä uusien taimien odotetaan syntyvän luontaisesti ilman viljelyä.
Hakuaika metsänistuttajien kesätyöpaikkoihin päättyy 17.3. Hakemuksen voi täyttää sähköisesti Metsähallituksen sivuilla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








