Yli kaksi kolmasosaa päättäjistä lisäisi puuenergian käyttöä
Lähes kaikki kyselyyn vastanneet päättäjät pitivät puuenergian roolia merkittävänä tai erittäin merkittävänä energiaomavaraisuuden kannalta.
Puuenergia oli viime vuonna Suomen suurin energianlähde, ja sen osuus energian kokonaiskulutuksesta oli reilun neljänneksen. Kuva: Markku VuorikariSelvästi yli kaksi kolmasosaa päättäjistä lisäisi puuenergian käyttöä, kertoo Bioenergia ry.
Lähes kaikki päättäjät pitivät puuenergian roolia merkittävänä tai erittäin merkittävänä energiaomavaraisuuden kannalta.
Aula Research Oy toisti viimevuotisen kyselytutkimuksen poliittisten vaikuttajien asenteista ja tietotasosta puuenergiaan liittyen.
Bioenergia ry toteaa, että tutkimuksen mukaan poliittisilla vaikuttajilla on edelleen vahva halu lisätä puuenergian käyttöä.
Vuosi sitten päättäjistä 71 prosenttia tuki puuenergian käytön lisäystä, nyt 73 prosenttia.
"Viime vuonna noin kolmasosa Suomen energiasta oli fossiilista tuontienergiaa ja toinen kolmasosa uusiutuvaa energiaa. Uusiutuvasta energiasta yli 80 prosenttia oli bioenergiaa. Näyttää siltä, että kyselytutkimukseen vastanneet päättäjät ymmärtävät tilanteen", Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka sanoo.
Puuenergia oli viime vuonna Suomen suurin energianlähde, ja sen osuus energian kokonaiskulutuksesta oli reilun neljänneksen.
Kyselyn kohderyhmänä olivat kansanedustajat, puolueiden taustavaikuttajat ja europarlamentaarikot. Kyselyyn vastasi yhteensä 53 poliittista vaikuttajaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
