Politiikka

Näin presidenttisuosikki selvitettiin — MT:n gallup toteutettiin kahdessa osassa

Ensimmäisessä osassa vaihtoehdoiksi vastaajille tarjottiin 26 tunnettua poliitikkoa eri eduskuntapuolueista.
Jaana Kankaanpää
Sauli Niinistö kampanjoi vuoden 2018 presidentinvaalissa.

MT:n presidenttigallup toteutettiin kahdessa osassa.

Ensimmäisessä vaiheessa, helmikuun alkupuolella toteutetussa kyselyssä vastaajilta kysyttiin kuka tulisi valita tasavallan presidentiksi Saulin Niinistön jälkeen vuonna 2024?

Vaihtoehdoiksi vastaajille tarjottiin 26 tunnettua poliitikkoa eri eduskuntapuolueista. Lisäksi vastaajat saivat avoimessa osiossa ehdottaa ketä tahansa muuta suosikkiaan.

Toisessa helmikuun puolivälissä toteutetussa kyselyssä vaihtoehdoiksi annettiin jokaisesta eduskuntapuolueesta ensimmäisessä kyselyssä eniten kannatusta tai mainintoja saanut ehdokas.

Tavoitteena oli näin päästä mahdollisimman lähelle todellisen presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen asetelmaa, jossa tyypillisesti jokainen puolue asettaa yhden ehdokkaan, jonka uskoo keräävän suurimman kannatuksen.

Tutkimuksen toteutti MT:lle Kantar TNS Agri. Ensimmäiseen kyselyyn vastasi 1 111 suomalaista ja toiseen kyselyyn 1 294 vastaajaa

Tulosten virhemarginaali on molemmissa tutkimuksissa noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa kun tarkastellaan koko kansan jakaumaa.

Eri puolueiden kannattajien kohdalla tulokset ovat lähinnä suuntaa antavia.

Lue myös:

Haavisto ja Rehn MT:n kyselyn suosikit presidentiksi – Haavisto kerää suosiota SDP:n ja vasemmistoliiton kannattajissa

Joka neljäs suomalainen jatkaisi Niinistön presidenttikautta poikkeuslailla – enemmistö kannattaa kahden kauden rajoitusta

Lue lisää