Näin presidenttisuosikki selvitettiin — MT:n gallup toteutettiin kahdessa osassa
Ensimmäisessä osassa vaihtoehdoiksi vastaajille tarjottiin 26 tunnettua poliitikkoa eri eduskuntapuolueista.MT:n presidenttigallup toteutettiin kahdessa osassa.
Ensimmäisessä vaiheessa, helmikuun alkupuolella toteutetussa kyselyssä vastaajilta kysyttiin kuka tulisi valita tasavallan presidentiksi Saulin Niinistön jälkeen vuonna 2024?
Vaihtoehdoiksi vastaajille tarjottiin 26 tunnettua poliitikkoa eri eduskuntapuolueista. Lisäksi vastaajat saivat avoimessa osiossa ehdottaa ketä tahansa muuta suosikkiaan.
Toisessa helmikuun puolivälissä toteutetussa kyselyssä vaihtoehdoiksi annettiin jokaisesta eduskuntapuolueesta ensimmäisessä kyselyssä eniten kannatusta tai mainintoja saanut ehdokas.
Tavoitteena oli näin päästä mahdollisimman lähelle todellisen presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen asetelmaa, jossa tyypillisesti jokainen puolue asettaa yhden ehdokkaan, jonka uskoo keräävän suurimman kannatuksen.
Tutkimuksen toteutti MT:lle Kantar TNS Agri. Ensimmäiseen kyselyyn vastasi 1 111 suomalaista ja toiseen kyselyyn 1 294 vastaajaa
Tulosten virhemarginaali on molemmissa tutkimuksissa noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa kun tarkastellaan koko kansan jakaumaa.
Eri puolueiden kannattajien kohdalla tulokset ovat lähinnä suuntaa antavia.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

