Kaikki juhlavieraat testiin – kolmesti lykätty ravintola-alan palkintogaala toteutettiin 600 hengen koronakuplassa
PRO-illalliselle Finlandia taloon pääsivät vain negatiivisen testituloksen antaneet vieraat.
Kaikki PRO-gaalaan osallistuvat joutuivat testiin: pääesiintyjästä tarjoilijoihin ja kutsuvieraista Finlandia-talon toimitusjohtajaan. Kuva: Aromi-lehtiRavintola-alan vuotuisen PRO-gaalan piti olla totuttuun tapaan tammikuussa, mutta koronan takia sitä siirrettiin tänä vuonna ensin huhtikuulle, sitten kesäkuulle ja lopulta syyskuun alkuun. Vieläkään juhlaa ei päästy viettämään vapaana rajoituksista, vaan koronan takia toteutettiin mittavat turvatoimet.
Kaikki Finlandia-taloon tulijat, sekä illallisvieraat että työntekijät, saapuivat keskiviikkona taloon porrastetusti kahden testauspisteen kautta, kertoo liiketoimintajohtaja Nina Harlin gaalan järjestävästä Aromi-lehdestä. Testattavia on yli kuusisataa. Negatiivisen tuloksen antaneet siirtyivät koronakuplaan taloon sisälle ja saivat mustan rannekkeen, positiivisen tuloksen saaneet ohjattiin sivuovesta ulos.
Turvatoimet toteutettiin yhdessä Finlandia-talon ja Securitaksen kanssa. Käytössä oli Suomessa kehitetty ja valmistettu testi ja testaamassa terveydenhuollon ammattilaiset Debora Oy:stä. Pikatestin tulos varmistui 15 minuutissa.
Juhla päättyi ilman jatkoja kello 23. "Tänä vuonna järjestimmekin sitten etkot", Harlin hymähtää. sillä vieraita sai tulla koronatestin kautta Finlandia-taloon jo iltapäivästä alkaen.
Lue myös:
Koko Uusimaa ja Etelä-Karjala leviämisvaiheen ravintolarajoituksiin
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
