Helteet kypsyttivät kotimaiset mansikat juhannuspöytiin
Mansikka kypsyy tänä vuonna aikaisin. Lämmin alkukesä on vauhdittanut mansikan satokauden alkua runsaalla viikolla viime vuosiin verrattuna.Myynnissä on jo jonkin aikaa ollut harsojen suojissa kypsyneitä mansikoita. Täysi satokausi alkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla, kerrotaan Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitosta. Kausi jää lyhyeksi, mikäli säät pysyvät lämpiminä.
Normaalisti satokausi alkaa maan eteläosissa runsaan viikon muuta maata aikaisemmin, mutta tänä vuonna ero on vain muutamia päiviä. Sisämaassa on ollut alkukesällä helteisempää kuin rannikkoalueilla.
Sadosta odotetaan tässä vaiheessa laadultaan hyvää. Aurinko on kypsyttänyt mansikat makeiksi ja aromikkaiksi.
Helteiset säät ehtivät nipistää satotoiveita sen verran, että aivan normaaliin satomäärään ei ylletä. Mansikkaa ennustetaan kypsyvän tänä vuonna noin 10–12 miljoonaa kiloa.
EU:n määräysten mukaan mansikan alkuperämaa pitää olla selvästi esillä jokaisella myyntipaikalla joko marjalaatikossa tai tuotteen välittömässä läheisyydessä. Lisäksi laatikoissa tulee olla viljelijän tai pakkaajan nimi ja osoite. Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton mukaan epätarkkuudet alkuperämaan ilmoittamisessa ovat tyypillisiä alkusadon aikaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

