Lukijalta: Ravintoloiden sääntelyn ja valvonnan pitäisi olla nykyistä selkeämpää, ennakoitavampaa ja aidosti riskiperusteista
Elintarvikelainsäädännön nojalla valvottavien asioiden suuri määrä on tehnyt Oiva-tarkastuksista aiempaa raskaampia ja työläämpiä sekä viranomaisille että yrityksille, kirjoittaa Matkailu- ja Ravintolapalvelut Maran elintarvikeasiantuntija Ulla-Maija Kostiainen.Ravintoloihin kohdistuvat Oiva-tarkastukset ovat laajentuneet merkittävästi viime vuosikymmenen aikana. Elintarvikelainsäädännön lisäksi ravintoloiden on hallittava muun muassa alkoholiin, tupakointiin ja työturvallisuuteen liittyvää lainsäädäntöä.
Samalla uutta sääntelyä tulee jatkuvasti lisää. Esimerkiksi EU:n pakkausasetus kasvattaa ravintoloiden velvoitteita entisestään.
Sääntelyn lisääntyessä on välttämätöntä tarkastella kokonaisuutta kriittisesti ja keventää velvoitteita, jotta yritysten resurssit voidaan kohdentaa ennen kaikkea elintarviketurvallisuuden varmistamiseen.
Elintarvikelainsäädännön nojalla valvottavien asioiden suuri määrä on tehnyt Oiva-tarkastuksista aiempaa raskaampia ja työläämpiä sekä viranomaisille että yrityksille. Kaikkia asioita ei ehditä käydä läpi yhdellä tarkastuksella. Tällöin valvonta kohdistuu käytännössä niihin kohtiin, joissa havaitaan puutteita, eikä yksityiskohtaisempiin vaatimuksiin ehditä puuttua.
Valtakunnallisesta tarkastusohjeistuksesta huolimatta tulkintaerot ovat väistämättömiä, sillä tarkastajien osaaminen painottuu eri osa-alueisiin.
Ravintola-ala on viime vuosina ollut taloudellisesti ahtaalla. Yritysten resurssit kuluvat pitkälti perustoiminnan pyörittämiseen, ja investointeja joudutaan harkitsemaan huolellisesti. Myös uusi sääntely sitoo aikaa ja rahaa, minkä vuoksi sen ennakoitavuus on keskeistä. Yritysten näkökulmasta ohjeistus tulee kuitenkin usein myöhässä tai kiireessä.
Ruokaviraston tuore raportti osoittaa, että elintarviketurvallisuus on Suomessa hyvällä tasolla. Yli 84 prosenttia valvontakohteista sai Oiva-tarkastuksesta parhaan tai toiseksi parhaan arvosanan. Kun velvoitteita kuitenkin jatkuvasti lisätään, vaarana on, että ne alkavat viedä huomiota pois keskeisestä tavoitteesta eli ruoan turvallisuudesta.
Siksi sääntelyn ja valvonnan tulisi olla nykyistä selkeämpää, ennakoitavampaa ja aidosti riskiperusteista. Painopisteen tulisi olla vahvemmin sääntelyn keventämisessä kuin sen lisäämisessä, jotta sekä viranomaiset että yritykset voisivat keskittyä ydintehtäviinsä.
Kun valvonta kohdistuu elintarviketurvallisuuden kannalta keskeisiin riskeihin, ravintolat voivat keskittyä perustehtäväänsä eli hyvän ruoan ja palvelun tarjoamiseen.
Ulla-Maija Kostiainen
elintarvikeasiantuntija
Matkailu- ja Ravintolapalvelut Mara
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









