Broileri-kasvispataan uppoavat myös ylikypsät tomaatit
Hyvin kypsyneitä tomaatteja ei pysty viipaloimaan leivän päälle, joten ne ovat hyviä pata-aineksia. Kasvimaalta poimitaan lisäksi ensimmäiset harvennusporkkanat, kesäkurpitsaa, sipulia ja yrttejä mukaan pataruokaan. Lisäksi maun mukaan broileria, makkaraa, proteiinisuikaleita tuomaan ruokaisuutta.Broileri-kasvispata
- 4 annosta
- Ainekset
- 1–2 sipulia
- 1 valkosipulin kynsi
- 4 pikkuporkkanaa
- 1 rkl voita
- 1 keskikokoinen kesäkurpitsa
- 4-5 kypsää tomaattia
- 1/2–1 dl vettä
- 1 rkl tuoretta basilikasilppua
- mustapippuria
- 1/2 tl suolaa
- 300 g marinoituja broilerisuikaleita
- Pinnalle
- tuoretta persiljaa tai basilikaa
Valmistusohje
Leikkaa sipulit lohkoiksi. Leikkaa myös muutama sipulin varsi mukaan. Rapsuta porkkanoista kuori. Paista broilerisuikaleet kypsiksi voissa pannulla. Nosta suikaleet pannulta. Paista sipulia, porkkanoita ja valkosipulia pannulla voissa 3–5 minuuttia. Kuutioi kesäkurpitsa ja tomaatit. Lisää kasviskuutiot pannulle. Kaada myös vajaa desi vettä Hauduta noin 10 minuuttia. Mausta ja lisää kypsät broilerisuikaleet. Kuumenna ja ripottele pinnalle yrttejä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



