Quesadilloilla voi herkutella sekä arkisin että viikonloppuisin
Tortillat onnistuvat jo koululaiselta, mutta lapselle kannattaa opettaa tarvittavien välineiden, kuten veitsen, mikron, uunin ja lieden turvallinen käyttö ennen kokkailua. Tehkää yhdessä mieluisat, hyvät ja terveelliset välipalareseptit. Ne kannattaa aina koekokata yhdessä vanhempien kanssa.Täytetyt tortillaletut eli quesadillat
- 1—2 annosta
- Ainekset
- 2 täysjyvävehnätortillaa tai pyöreää rieskaa
- 2 rkl ketsuppia
- 2 viipaletta kalkkuna- tai kinkkuleikkelettä
- 3 rkl juustoraastetta
- ½ tl pizzamaustetta
- 1 rkl rypsiöljyä
Valmistusohje
Levitä molemmille tortilloille ketsuppi liki reunoille asti. Levitä toisen pinnalle kinkkuviipaleet. Ripottele päälle juustoraaste ja pizzamauste. Nosta toinen tortilla päälle ja painele hieman.
Kuumenna pinnoitetulla pannulla öljytilkka ja nosta tortilla pannulle. Paista molemmin puolin pari minuuttia. Quesadilla on valmis, kun juusto sulaa ja näet tortillassa ruskeita paahteisia läikkiä.
Nosta kokonaisuus leikkuulaudalle ja leikkaa ensin kahteen osaan ja sitten vielä puolikkaat kahtia. Nosta lautaselle, jossa on kurkku- ja paprikapaloja, salaatinlehtiä ja kirsikkatomaatteja. Nauti maitolasillisen kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



