Konkari vei voiton hunajakisassa – keskipohjalainen tuottaa hunajaa myös Lapin tuntureilla
Aappo Valo voitti Suomen paras hunaja -kisan kuudetta kertaa.
Aappo Salon voittoisaa tunturihunajaa luonnehdittiin tummaksi ja aromikkaaksi. Kuva: Kari Salonen, Virpi AaltonenKaustislainen ammattimehiläistarhaaja Aappo Valo vei voiton Suomen paras hunaja -kilpailussa. Valo tunnetaan lajihunajistaan. Hän tarhaa mehiläisiä Keski-Pohjanmaan lisäksi Lapissa, mistä on peräisin kilpailun voittanut tunturihunaja.
Tunturihunajan alkuperäkasveja ovat muun muassa korpihilla, mustikka ja puolukka. Valon tunturihunaja voitti myös lajihunajien sarjan.
Valo on voittanut Suomen paras hunaja -kisan viidesti aiemmin. Hänet palkittiin pitkän tarhausuran ansiosta Vuoden mehiläistarhaajan arvonimellä.
Suomen paras hunaja -kilpailuun osallistui 121 hunajaa. Sarjoja oli kolme: kiteytetty hunaja, juoksevahunaja ja lajihunaja.
Hunajakilpailun muiden sarjojen voitot menivät tällä kertaa Pirkanmaalle.
Vuoden paras kiteytetty hunaja tuotettiin Vesilahdessa. Sen tuottaja Pauli Forsman tarhaa mehiläisiä Haltijan tilalla, missä mehiläiset keräävät satoa esimerkiksi tilan biodynaamisesti viljellystä puutarhasta.
Parhaan juoksevan hunajan tuotti tamperelainen Anne-Mari Koskenniemi, jonka kaupunkimehiläisten pesät ovat kotipihassa omakotialueella.
Myös paikallisyhdistysten paras hunaja tuotettiin Tampereella. Se saatiin keskustasta, Koskikeskuksen katolta. Siellä Riitta Salon mehiläiset tuottavat hunajaa esimerkiksi kaupunkipuista sekä Hatanpään arboretumin kasveista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







