- Kuhmoinen
Sarin kotikahvilassa kelpaa pysähtyä piirakalla ‒ pohdintaa aiheutti, voiko I love Kuhmoinen -läpyskän syödä
Teevalikoimaan olisi kaivannut muutakin kuin Liptonin pussiteetä.Sarin kotikahvila Kuhmoisten keskustassa on nimensä mukaisesti mukavan kotikutoinen. Pikkupaikkakuntien ja lounaskahviloiden tyyliin se on auki vain neljään iltapäivällä. Arkisin kahteen asti saa keitto- ja kotiruokalounasta.
Perjantai-iltapäivänä paikalla oli mukavasti porukkaa ja vitriineissä valinnanvaraa. Päädyimme mikrossa lämmitettäviin suolaisiin piirakoihin, jotka olivat hyvinkin kelvollisia. Makean punajuuren ja suolaisen fetan yhdistelmä päihitti juuri ja juuri perinteisen kinkkupiirakan.
Tarjolla oli myös kinkulla ja juustolla tai savulohitahnalla täytettyjä voisarvia sekä perinteisempiä pullia ja munkkeja. Teevalikoimaan olisi kaivannut muutakin kuin Liptonin pussiteetä.
Suolaisen ystävänä arvostan, että saatavilla on jotain pientä makeaa, sillä kokonainen munkki tekisi tiukkaa. Sarin kotikahvilassa oiva valinta oli suklaisen marjaisa pikkuleivos. Jauhaessani sen päällä ollutta I love Kuhmoinen -lappusta mietin, että olikohan se sittenkään syötäväksi tarkoitettu. Seuralaisen mielestä oli.
Artikkelin aiheet - Osaston luetuimmat





