Söin täällä: Nelostien Rieskapaikka on kelpopysäkki koirallekin
Kemistä Rovaniemelle nelostietä matkatessa on hyvä pysähtyä Rieskapaikkaan. Se sijaitsee matkan puolenvälin paikkeilla Tervolan Koivun kylässä.Matkailijaa ilahduttaa maukas lounasbuffet, joka on monesta muusta lounaspaikasta poiketen on auki iltapäivän kolmeen saakka.
Rieskapaikasta saa nimensä mukaisesti myös paikallisia rieskoja ja muita leipomotuotteita matkaevääksi.
Testipäivänä söimme paneroituja lohipihvejä perunamuussin kera. Ruoka oli hyvää, mutta ei paikan parhaimmistoa. Aiemmin esimerkiksi silakkapihvit ovat sulaneet suussa.
Salaattiosasto on tavanomainen maanteiden linjastoja verratessa, sitä voisi ryhdistää rohkeasti.
Rieskat kuuluvat toki myös lounaspöytään. Lisäksi 9,90 euron lounaaseen saa kahvin tai teen ja jälkiruuan.
Kemijoen varrella sijaitsevalle taukopaikalle pääsee talvisin myös moottorikelkalla ja kesäisin veneellä. Jokivarressa on laituri.
Erityisesti kesähelteillä Rieskapaikka on koiraperheille hyvä pysähdyspaikka, sillä koiran voi uittaa jokivarressa. Matka jatkuu vilvoitettuna.
Rieskapaikka, Nelostie 3312, Tervola. Lounas arkisin ja lauantaisin 10.30–15.00. Sesonkina myös sunnuntaisin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

