Meijeriyhtiö Juustoportti lanseeraa uuden vientibrändin: ”Viikingeistä puhuttaessa usein mieleen nousee hurjuus"
Uudella brändillä myydään ensimmäisessä vaiheessa erilaisia kaurapohjaisia tuotteita, kuten maustettuja sekä maustamattomia kaurajuomia ja kaurapohjaisia ruoanvalmistuotteita.
Uusi vientibrändi julkistetaan virallisesti huomenna lauantaina Anuga-messulla Kölnissä. Kuva: JuustoporttiMeijeriyhtiö Juustoportti kertoo lanseeraavansa uuden vientibrändin, joka on nimeltään Friendly Viking’s.
Yhtiön mukaan Friendly Viking’s -brändi pohjautuu pohjoisen luonnon puhtauteen, maailman onnellisimpiin ihmisiin sekä parhaista raaka-aineista tehtyihin tuotteisiin.
Uusi vientibrändi julkistetaan virallisesti huomenna lauantaina Anuga-messulla Kölnissä. Ensimmäisessä vaiheessa Friendly Viking’s -brändillä myydään erilaisia kaurapohjaisia tuotteita, kuten maustettuja sekä maustamattomia kaurajuomia ja kaurapohjaisia ruoanvalmistuotteita.
”Olemme aloittaneet viennin Juustoportti-brändillä vuosia sitten, ja todenneet nimen lausumisen aiheuttavan haasteita eri maissa. Halusimme brändiksi sellaisen, joka kertoo pohjoisesta identiteetistämme laajemmin ja että aihe tunnetaan läpi Euroopan. Nyt myös nimen lausuminen sujuu niin Suomessa, kuin maailmallakin”, Juustoportin toimitusjohtaja Timo Keski-Kasari sanoo tiedotteessa.
Juustoportin markkinoinnista vastaava Niklas Keski-Kasari kertoo, että brändin konsepti ja tuoteilme tutkittiin useissa Euroopan maissa. Näin saatiin varmuus brändin toimivuudesta.
”Viikingeistä puhuttaessa usein mieleen nousee hurjuus. Kaikki viikingit eivät olleet sotaisia, vaan osa keskitti intohimonsa hyvän ruuan tuottamiseen ja valmistamiseen. Nämä ystävälliset viikingit elivät rauhassa ja nauttivat elämästä. Friendly Viking´s-brändi pohjautuu heihin”, Niklas Keski-Kasari toteaa tiedotteessa.
Juustoportti vie tällä hetkellä juustoja ja kauratuotteita. Päämarkkinat ovat Länsi-Euroopassa ja Baltiassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
