Yhdysvaltoja voi uhata pula lihasta muutamassa viikossa – koronavirus leviää nopeasti lihatehtaiden työntekijöiden joukossa - Talous - Maaseudun Tulevaisuus
Talous

Yhdysvaltoja voi uhata pula lihasta muutamassa viikossa – koronavirus leviää nopeasti lihatehtaiden työntekijöiden joukossa

Yhdysvaltain sianlihantuotannosta lähes kolmannes on jo pois pelistä. Ensimmäinen suuri siipikarjanlihan tuotantolaitos lopetti toimintansa viime perjantaina.
David Dee Delgado/Getty Images/Lehtikuva
Teurastamon työntekijät paloittelevat ja pakkaavat lihaa Vincents Meat Market -yrityksessä, joka sijaitsee Bronxissa New Yorkissa.

Koronaviruksen leviäminen vaikeuttaa lihan tuotantoketjun toimintaa koko Amerikan mantereella.

Koronaan sairastumiset haittaavat vakavasti teurastamoiden ja lihanjalostajien toimintaa Yhdysvaltain lisäksi Etelä-Amerikassa ja Kanadassa.

Tuotantolaitoksia tarkastavista liittovaltion työntekijöistä ainakin sata on sairastunut Covid-19-tautiin Yhdysvalloissa. Asian uutisoi lauantaina uutistoimisto Bloomberg.

Asiantuntijat varoittavat, että Yhdysvaltoja voi uhata lihapula muutamassa viikossa.

”Tämä on ennennäkemätön tilanne”, Brett Stuart kommentoi lihaketjun vaikeuksia. Stuart johtaa Yhdysvaltain Denverissä sijaitsevaa Global AgriTrends -konsulttiyhtiötä.

Hän arvioi, että ravintoloissa voi olla pula tuoreesta naudan jauhelihasta viikon sisällä.

Yhdysvalloissa on kylmävarastoissa noin kahden viikon tuotantoa vastaava lihamäärä.

Brasiliassa on jouduttu sulkemaan suuri siipikarjanlihan tuotantolaitos, jonka omistaa maailman suurin liha-alan yhtiö JBS SA.

Brasilia on maailman suurin kanan ja naudanlihan viejä, Bloomberg uutisoi.

Yhdysvaltain, Brasilian ja Kanadan yhteenlaskettu osuus maailman lihakaupasta on noin 65 prosenttia.

Viime viikolla Yhdysvalloissa raportoitiin uusista tuotantolaitosten sulkemisista. Maailman suurin sianlihan jalostaja SmithfieldFoods Inc. ilmoitti perjantaina jo toisen ison tehtaansa sulkemisesta. Suljettu laitos sijaitsee Illinoisissa.

Globaali lihantuotanto on ollut vaikeuksissa jo ennen koronapandemiaa. Maailman suurimman sianlihantuottajan Kiinan tuotantomäärät ovat pudonneet afrikkalaisen sikaruton vuoksi.

Bloomberg huomauttaa, että Euroopassa ei ole juurikaan jouduttu supistamaan lihantuotantoa. Euroopan unionin osuus maailman lihanviennistä on noin viidesosa.

Koronaviruksen on huomattu leviävän Yhdysvalloissa varsin nopeasti lihatehtaiden työntekijöiden joukossa. Syytä voidaan vain arvailla.

Jotkut analyytikot ovat maininneet syyksi asuinolot. Ala on melko huonosti palkattu. Monet työntekijöistä ovat maahanmuuttajia, jotka asuvat ahtaasti.

Samoissa tiloissa voi asua useita perheitä. Kun yksi ihminen sairastuu, tauti saattaa levitä hyvin nopeasti.

Lue lisää:

MTK:n Jyrki Wallin vaatii hallitukselta pikaisia toimia: "Meillä ei haluta samanlaista hallitsematonta tilannetta kuin Yhdysvalloissa, missä maitoa kaadetaan maahan ja lihasta tulee parissa viikossa pula"

Lue lisää

Ruotsalaiset teurastamot valmiita tekemään yhteistyötä, jos korona pakottaa sulkemaan tuotantolaitoksia

Ruotsista saapuvien pakkokaranteenia pidetään Lapissa kohtuuttomana

Tutkimus: Lasten hengitystieinfektiot vähentyneet rajusti korona-aikana

Hus: Yli puolet koronatartunnan saaneista ei tiedä tartuntansa lähdettä