Talous

Vapo karistaa turpeen tuoksun nimestään – uusi nimi on Neova

Yhtiö haluaa profiloitua kansainvälisenä viheralan tuotteiden sekä ilman ja veden puhdistamiseen käytettävän aktiivihiilen valmistajana.
Lari Lievonen
Vapo muurasi aktiivihiilitehtaan peruskiven Ilomantsissa vuonna 2019.

Vapo Oy päätti tänään torstaina yhtiökokouksessaan vaihtaa nimekseen Neova Oy. Muutos astuu voimaan heti, kun Kaupparekisteri on rekisteröinyt muutoksen.

Vapon toimitusjohtaja Vesa Tempakan mukaan Vapo on ollut hyvä asiakasbrändi, mutta vuosien varrella se on profiloitunut vahvasti energialiiketoimintaan ja erityisesti energiaturpeen tuotantoon.

Vapo myi omistamansa energiayhtiö Nevelin kuluvan vuoden alussa, minkä jälkeen oli ajankohtaista muuttaa emoyhtiön ja konsernin nimi vastaamaan paremmin konsernin liiketoimintaa, yhtiö kertoo tiedotteessa.

”Emme ole enää se energiayhtiö, mikä olimme vielä kolme vuotta sitten, vaan jotain aivan muuta ja uutta. Olemme ensisijaisesti kansainvälinen viheralan tuotteiden sekä ilman ja veden puhdistamiseen käytettävän aktiivihiilen valmistaja”, Tempakka sanoo.

Neova-konsernin liikevaihtoennuste tälle vuodelle on noin 470 miljoonaa euroa, josta lähes kaksi kolmasosaa tulee Grow&Care-divisioonasta. Siihen kuuluvat kasvualustoja, katteita ja lannoitteita valmistava Kekkilä-BVB sekä kuivikkeita eläintiloille valmistava G&C Materials.

Neova-konsernin kiinteitä polttoaineita markkinoiva Fuels-liiketoiminta jatkaa Vapo-brändillä. Tempakan mukaan Vapo on vuosikymmeniä vanha tuotenimi ja useat asiakkaat ostavat meiltä sekä puupolttoaineita että energiaturvetta.

"Tästä syystä oli hyvä säilyttää asiakkaille, puunmyyjille ja polttoaineliiketoiminnan alihankkijoille tuttu tuotemerkki käytössä. Energiaturpeen osuus Neova-konsernin liikevaihdosta ennustetaan olevan kuluvana vuonna runsaat 15 prosenttia ja ensimmäistä kertaa yhtiön nykyhistoriassa puupolttoaineiden myynnin ennustetaan ylittävän energiaturpeen myynnin."

Lue lisää

"Turvavarastoihin ei tavaraa ole paljon kertynyt" – turpeen osalta energiatuotannon huoltovarmuus on menetetty

Valtiolta moraaliton turpeen alasajo

Yritykset kehittävät ruo'osta kasvualustoja – "Parhaassa tapauksessa saadaan raaka-aine, jonka ominaisuudet ovat lähellä turvetta"

Kuivike- ja kasvu­turvetta ei voi korvata