Tiede & tekniikka

Menikö paketti naapurikylään? Hiljaisetkin automaatit ruuhkautuivat korona-ajan verkkokauppahuumassa

Jos pakettiautomaatit lasketaan mukaan, Posti palvelee jo useammassa pisteessä kuin 1990-luvulla.
Kimmo Haimi
Lokakuun puolessavälissä Postilla on yhteensä jo 2000 pakettiautomaattia. Useimmat automaatit viestivät tietojärjestelmiin langattomien Sigfox- tai Mesh-verkkojen kautta.

Muistatko vielä, miten postipaketit noudettiin ennen vanhaan? Postilaatikosta noukittiin paperinen saapumisilmoitus, jonka kanssa piti lähteä lähimpään postikonttoriin. Usein tuli kiire, sillä postin ovi meni säppiin aikaisin iltapäivällä.

Kuin huomaamatta pakettiautomaatit ovat syrjäyttäneet vanhat tavat. Ensimmäiset ilmestyivät Suomeen vuonna 2011. Viisi vuotta sitten automaatteja oli koko maassa alle 500. Sen jälkeen uusia automaatteja on asennettu vuosittain satoja ja vanhoja automaatteja on laajennettu, kertoo Postin palvelupisteverkoston johtaja Heiko Laubach.

Postin kahdestuhannes automaatti avataan lokakuun puolivälissä Helsingin Katajanokalle. Lisäksi Postilla on kumppaneiden kautta 840 palvelupisteen verkosto, omia myymälöitä on alle kymmenen.

"Kun pakettiautomaatit lasketaan mukaan, meillä on yhteensä enemmän palvelupisteitä kuin postikonttoreita on ollut 1990-luvun alun jälkeen."

Laubachin mielestä automaattien suosiota selittää joustavuus. Paketin voi noutaa pitkien aukioloaikojen puitteissa silloin, kun itselle sopii arkisen reitin varrelta.

Suosittu noutotapa on osaltaan pelastanut Postin talousromahdukselta.

Kirjeiden ja lehtien jakelu supistuvat vuodesta toiseen. Viime vuonna paketti- ja verkkokauppaliiketoiminta toi yli neljänneksen Postin liikevaihdosta. Pakettiautomaattien kautta kulkeneiden lähetysten määrä kasvoi peräti 40 prosenttia.

Sitä voi pitää hyvänä saavutuksena, sillä Posti ei toimi suinkaan yksin, vaan paketeista kilpailevat useat muut yritykset kuten Matkahuolto, DHL ja Postnord. Lisäksi PAU:n lakko halvaannutti Postin viime syksynä.

Koronapandemia lisäsi maaliskuussa verkkokauppaa äkkirysäyksellä. Monin paikoin se on näkynyt aiemmin hiljaistenkin pakettiautomaattien ruuhkautumisena.

Moni on joutunut noutamaan pakettinsa muualta kuin haluamastaan noutopisteestä.

Lopullinen noutopiste määrittyy usean tekijän perusteella. Joillain verkkokauppiailla on ajantasainen tieto Postin pakettiautomaateista, toiset päivittävät tietoja harvemmin. Kuluttajat voivat itsekin määrittää suosikkinoutopisteensä Postin verkkopalvelussa.

Toiveista huolimatta paketti saattaa päätyä ruuhkaisuuden takia naapurikylään valitun paikan sijaan.

"On paljon pakettiautomaatteja, jotka ovat todella suosittuja. Jos automaatti on täynnä, järjestelmän ohjausparametrit hakevat toiseksi parasta sijaintia."

Kun paketin noutaja lyö luukun kiinni, tieto tyhjästä lokerosta on logistiikan käytettävissä muutaman minuutin sisällä. Silloin suunnitelmat voivat muuttua lennosta, ja paketti saattaa ohjautua eri rullakkoon kuin vielä hetki sitten oli tarkoitus.

"Viimeinen reagointitilanne on, kun kuriiri hyllyttää lähetyksiä. Isossa massassa voi silloinkin vielä käydä niin, että lähetys viedään toiseen paikkaan."

Saapumisilmoitus lähtee tekstiviestinä paketin vastaanottajalle, kun lähetti on käsipäätteellään "parittanut" paketin tietyn lokeron kanssa ja sulkenut sen oven.

Suuressa osassa Suomea lokeroiden tieto liikkuu langattomassa Sigfox- ja Mesh-verkoissa. Se on esineiden internetiä varten kehitetty matalataajuuksinen radioverkko, joka vaatii hyvin vähän energiaa ja jonka signaali kantaa pitkälle. Sigfox soveltuu pikkuruisten tietomäärien välittämiseen – kuten esimerkiksi pakettiautomaattien lukkojen avaamiskomentoihin.

Lokeroissa on myös antureita, joiden avulla voidaan seurata niiden lämpötilaa. Muutakin dataa kertyy.

"Seuraamme esimerkiksi täyttöastetta, jonka avulla voidaan tunnistaa automaatin ruuhkaisuus ja laajentamistarve. Tutkimme myös suosituimpia asioimisajankohtia. Nyrkkisääntönä moni haluaa noutaa pakettinsa mahdollisimman pian."

Pienistä puroista kertyy yhteensä varsin mittava tietomassa, sillä Posti välittää yli satatuhatta pakettia päivässä, sesonkihuipuissa jopa kaksinkertaisen määrän.

Laubach uskoo, että pakettiautomaatit pysyvät pitkään vallitsevana tapana pakettien itsepalvelunoudossa.

"Rakennamme verkostoa edelleen voimakkaasti. Menemme toistaiseksi samoilla valkoisilla automaateilla kuin nykyisin."

Postin pakettiautomaatteja on käytössä myös kauppiaiden omiin tarpeisiin, kun verkkokaupasta tilattu paketti halutaan noutaa suoraan myymälästä.

Henkilökohtaisen palvelun pisteitäkin tarvitaan aina, Laubach korostaa. Esimerkiksi hyvin kookkaat ja runsaasti kemikaaleja sisältävät paketit eivät sovellu pakettiautomaatteihin.

Lue myös:

Postin pakettiautomaattien juuret ovat Virossa – kehitys jatkuu kohti robotisaatiota

Video: Ruokia voi nyt tilata ilmakuljetuksena Helsingissä – näin drone lennättää lähikaupasta tilatun makaronilaatikon nälkäisen luo

Kimmo Haimi
Hannu Nuora tuo Nurmijärven S-marketin yhteydessä sijaitsevaan automaattiin uusia paketteja. Päivittäistavarakauppojen lisäksi automaatteja on muidenkin yritysten tiloissa. Olennaista on pitkä aukioloaika ja helppo saavutettavuus sekä asiakkaille että pakettien toimittajille.
Lue lisää

Black Friday ja korona siivittivät Postin kaikkien aikojen pakettiennätykseen – viime viikolla käsiteltiin 1,5 miljoonaa pakettia

Postilta lähtenyt yrittäjä pystyttää toista pakettiautomaattiverkostoa Suomeen – "Ideana on kaikille toimijoille avoin automaatti"

Postin pakettiautomaattien juuret ovat Virossa – kehitys jatkuu kohti robotisaatiota

Posti investoi mittavasti verkkokauppaan: Vuonna 2022 pakettiautomaatteja on 4 000 ympäri Suomen