Kilpailuviranomaiset:Alkutuottajat heikoilla
Alkutuottajien asema ja neuvotteluvoima elintarvikeketjussa teollisuuteen ja kauppaan päin on heikko, Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) arvioi.
Viraston keskiviikkona julkaiseman selvityksen mukaan tuottajien asemaa elintarvikeketjussa vaikeuttavat tiukka sääntely ja kyseenalaiset sopimukset kaupan ja teollisuuden kanssa.
Virasto tasapainottaisi voimasuhteita lisäämällä alkutuottajien yhteistyötä.
Sopimukset on KKV:n mukaan syytä tehdä aina kirjallisesti. Nyt varsinkin vihannestuotannossa toimitaan suullisten sopimusten mukaan ja hintoja muutetaan jopa kaupanteon jälkeen.
Lihantuottajille ongelmia aiheuttaa esimerkiksi sitominen yhteen ostajaan eläinluottojen tai välityseläinten vuoksi. Siantuottajat ovat joutuneet sopimaan myynnistä tietämättä hintaa.
Sääntely on usein muuta EU:ta tiukempaa. Kananmunia on tuotettu halvemmalla ulkomailla, kun häkkidirektiiviä ei pantu toimeen. Kalankasvattajat joutuvat siirtymään ulkomaille tiukkojen ympäristösäännösten vuoksi.
MTK:n mukaan sopimuksia pitää uusia ja sääntelyä lieventää. Järjestö aikoo myös lisätä tuottajien yhteistyötä.
Sivu 8
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
