Nikotiinipusseja ei saa enää tilata ulkomailta tai Ahvenanmaalta huomisesta lähtien
Elokuusta lähtien nikotiinipussien tilaaminen ulkomailta on kiellettyä, joten siitä voi saada vähintään sakkoja
Jos nikotiinipussit tai muut savuttomat nikotiinituotteet on tilattu ennen lain voimaan tuloa, ne saa vielä tuoda Suomeen. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Elsa Paakkinen.Nikotiinipusseja ei saa enää tilata ulkomailta elokuun ensimmäisestä päivästä alkaen, muistuttaa Tulli. Rajoitus liittyy tupakkalain muutokseen.
Lisäksi tupakkatuotteita, nikotiininestettä ja poltettavaksi tarkoitettuja kasviperäisiä tuotteita saa tuoda mukanaan ulkomailta vain omaa käyttöä varten, ei perheenjäsenille tai lahjaksi.
Nikotiinipussien lisäksi muitakaan savuttomia nikotiinituotteita ei voi tilata ulkomailta Suomeen elokuusta alkaen. Nettitilauskielto koskee myös Ahvenanmaata eli Ahvenanmaalta ei voi tilata tuotteita muualle Suomeen.
Jos nikotiinipussit tai muut savuttomat nikotiinituotteet on kuitenkin tilattu ennen lain voimaan tuloa, ne saa vielä tuoda Suomeen. Tilaajan tulee tarvittaessa antaa selvitys Tullille, että tilaus on tehty heinäkuun puolella.
Tulli valvoo tupakkalaissa säädettyjen maahantuontikieltojen ja -rajoitusten noudattamista.
”Elokuusta lähtien nikotiinipussien tilaaminen ulkomailta on kiellettyä, joten siitä voi saada vähintään sakkoja”, valvontajohtaja Hannu Sinkkonen kertoo tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



