Keskusta: Hallitus pelottelee liitoksilla
Hallituspuolueiden kovasta painostuksesta huolimatta suurten kaupunkiseutujen kehyskunnilla ei ole pelättävää, arvioi joukko keskustan kansanedustajia. Kunnat voivat tehdä päätöksensä kuntaliitoksesta vapaaehtoisesti ja oman harkintansa mukaisesti.
Kansanedustaja Tapani Tölli sanoo, että hallitus ei ehdi päättämään yhdestäkään pakkoliitoksesta tämän vaalikauden aikana. Töllin mukaan hallituksella loppuu aika.
Arvioi perustuu kirjalliseen kysymykseen saatuun vastaukseen. Kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) mukaan lakiesitys suurten kaupunkiseutujen kehyskuntien pakkoliitoksista annetaan eduskunnalle tulevan talven aikana.
”Pakkoliitostoimivallan” käytön punninta voisi kuitenkin alkaa vasta kuntarakennelaissa kunnille asetetun selvitysvelvollisuuden takarajan jälkeen.
Puolestaan kuntarakennelaki on kytkeytynyt myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen. Kun sote-laki on hyväksytty, kunnille on annettava vielä tämän jälkeen kuusi kuukautta aika laatia kuntaliitosselvitys ja ottaa siihen kantaa.
Keskustassa arvioidaan, että hallitus voisi käynnistää kehyskuntiin kohdistuvan pakkoliitosprosessin aikaisintaan vasta vuoden 2014 lopussa.
”Käytännössä se on mahdotonta, koska prosessi ajoittuisi seuraavien eduskuntavaalien kynnykselle”, kuuluu arvio.
Keskustan mielestä hallituksen pitäisi tunnustaa tosiasiat ja keskeyttää umpikujaan ajautuneet kunta- ja sote-uudistukset.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
