
Raision vertailukelpoinen liiketulos laski toisella neljänneksellä – "Valittu painopiste kasvipohjaisiin lisäarvotuotteisiin pitää"
Elintarvikeyhtiön liikevaihto huhti–kesäkuussa oli 66,7 miljoonaa euroa. Tulosta rasittivat uuden tehtaan käynnistäminen sekä tappiollinen Verso Food.
Raision toimitusjohtajan Pekka Kuusniemen ja yhtiön talousjohtajana aloittaneen Mika Saarisen taustalla on kesällä valmistunut uusi tehdas Raisiossa. Kuva: Pasi LeinoElintarvikekonserni Raision huhti-kesäkuun liikevaihto kasvoi 66,7 miljoonaan euroon vertailukauden 59,9 miljoonasta eurosta. Kasvu oi runsaat 11 prosenttia.
Yhtiön vertailukelpoinen liiketulos laski neljänneksen 5,3 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavasta ajasta.
Niin ikään tammi–kesäkuun vertailukelpoinen liiketulos laski lähes 27 prosenttia ja oli 9,9 miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi kertoo osavuosikatsauksessa, että "tulosta rasittivat sekä uuden tuotantolaitoksen käynnistämiseen liittyvät kustannukset, että huhtikuussa hankitun, vielä tappiollisen Verso Food Oy:n liiketulos."
Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli vahva 12,2 (6,0) miljoonaa euroa.
Raisio raportoi osavuosikatsauksessaan ensimmäisen kerran keväällä yrityskaupalla norjalaiselta Kavlilta ostetun Verso Foodin luvut.
Kuusniemi vakuuttaa yhtiön luottamusta kasvipohjaisiin lisäarvotuotteisiin:
"Valittu painopiste kasvipohjaisiin lisäarvotuotteisiin on kuitenkin osoittautunut oikeaksi valinnaksi ja Raisio-konserni tulee jatkamaan valitulla tiellä."
Yhtiö kertoi Raision keskittyvän kolmeen painopistealueeseen vuoteen 2025 jatkuvalla strategiakaudella. Benecol ja kasvistanoliesteriratkaisut, lisäarvoa tuovat kauratuotteet sekä kasvipohjaiset tuotteet ovat yhtiön toiminnan keskiössä.
Aikataulussa ja kustannusbudjetissa valmistunut uusi tuotantolaitos Raisiossa sekä huhtikuussa julkistettu Verso Food Oy:n yrityskauppa tukevat Kuusniemen mukaan etenemistä nopeasti kasvavilla kasvipohjaisten elintarvikkeiden markkinoilla.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

