Autokoulujen hinnoissa huimat alueelliset erot
Henkilöauton ajokortin peruskurssin hinta vaihtelee 1 000:n ja 2 000 euron välillä. Kalleimmat autokoulut ovat Itä- ja Pohjois-Suomessa. Ajokortin suosio pitää edelleen pintansa.
Opetusluvan sääntelyn keventyminen on lisännyt kilpailua autokoulujen kesken ja supistanut alan liikevaihtoa. Kuva: Jaana KankaanpääAjokorttien hinnoissa on huimat erot eri puolilla maata, ja osin myös paikkakuntien sisällä.
Halvimmillaan henkilöauton B-luokan ajokortin peruskurssi maksaa alle 900 euroa, kertoo autokouluhintoja vertaileva Autokouluhinnat.fi-verkkosivusto. Kalleimmillaan sama kurssi maksaa hieman yli 2 000 euroa. Keskihinta asettuu puoliväliin, noin 1 500 euron tuntumaan.
Autokoulujen hinnoittelu riippuu pitkälti paikallisesta kilpailutilanteesta. Keskimäärin hinnat ovat korkeampia Itä- ja Pohjois-Suomessa ja halvempia Länsi- ja Etelä-Suomessa.
"Pienillä paikkakunnilla oppilaita on vähemmän, mikä nostaa kiinteitä kuluja. Vuokra- ja palkkataso sekä paikallinen kilpailutilanne vaikuttavat hintoihin" Suomen suurimman kuljettajakoulutusyrityksen Cap-Groupin toimitusjohtaja Pekka Kari sanoo.
Opetusluvan saantia helpotettiin vuoden 2014 alusta. Nyt luvalla voi opettaa muitakin kuin lähisukulaisia.
"Opetusluvasta on säädösmuutosten jälkeen tullut jälleen varteenotettava edullinen vaihtoehto ajokortin suorittamiseen", Liikenteen turvallisuuskouluttajat ry:n toiminnanjohtaja Sampsa Lindberg sanoo.
Ajokortin suorittaminen on tilastojen mukaan kääntynyt jälleen nousuun viime vuonna. Yhä useampi ajaa ajokortin vasta kolmekymppisenä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
