Raakamaidosta juustoa
Maaseudun elinkeinojen kyttääminen on luonut kummallisen asetuskokoelman ja ilmeisesti kokonaisen ammattikunnan niitä valvomaan. Aika usein suomalaiset poliitikot väittävät lakien olevan EU:n sanelemia. Joskus ovat, joskus taas suomalaiset nöyristelyyn tottuneet päättäjät toteuttavat sellaisiakin päätöksiä, joita ei edes EU vaadi. Sveitsi ei ole EU:n jäsenmaa, onneksi.
Raakamaidosta on tehty monenkin ”asiantuntijan” suulla oikea bakteerilähde, vaikka isompi bakteeripommi muhii muun muassa sairaaloissa sairaalabakteerien muodossa. Aika moni kuluttaja haluaisi ostaa mahdollisimman aitoa ruokaa, jota teollisuus ei ole päässyt ronkkimaan.
Teollisuutta tietysti ärsyttää lyhyt ruokaketju suoraan tuottajalta kuluttajalle, ja siksi päättäjiä on lobbattu.
Itse olen asunut maalla jo 16 vuotta, mutta olen vain yhden kerran saanut ostaa ruokaa suoraan tuottajalta (kananmunia kanalasta, joka on nyt lopettanut). Raakamaitoa sain kerran pimeästi, samoin kuin ternimaitoa. Ai että ne maistuivat hyvälle!
Ternimaidosta paistamani uunijuusto oli taivaallisen hyvää.
Raakamaidon terveyshyödyistä on kirjoittanut ruotsalainen Fredrik Colting kirjassaan Vallankumouksellinen maito. Kirjan suomenkielinen nimi on huono, sen pitäisi olla Maitovallankumous. Colting kehuu reippaasti raakamaitoa ja kertoo aika ikäviä tarinoita elintarviketeollisuudesta.
Kaupasta ei raakamaitoa saa, mutta pieni ilo löytyy juustohyllystä: Sveitsissä tehdään raakamaidosta juustoa, ja Suomeen asti sitä tuodaan monestakin juustolasta. Juuston nimi on Gruyère, ja se on todella herkullista, erityisesti uunissa lämmitetyn juustoleivän päällä.
Miten ihmeessä sveitsiläiset käyttävät yhä raakamaitoa oivallisen juuston tekoon, mikäli raakamaito Suomessa – hygienian mallimaassa – olisi vaarallista?
Kun veronmaksajien rahoilla tehdään kaikenlaisia opintomatkoja eri maihin, niin ehdotan tutustumista Sveitsin juustoloihin.
Eva Jansson
Kuru
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
