Riistakeskus: Älä kesytä karhuja ruualla
Suomen riistakeskus muistuttaa, ettei pihapiireissä kannata säilyttää mitään karhuja houkuttelevia ruoka-aineita. Karhuja ei pitäisi ruokkia myöskään siksi, että niistä saisi hyviä riistakamerakuvia.
Alkukesällä karhut hankkiutuvat pihojen liepeille ravinnon perässä, koska niillä on talven jäljiltä nälkä ja luonnossa on niukasti syömistä. Erityisesti nuoret ja kokemattomat karhut saattavat tulla ihmisten pihoihin.
Aiemmilta vuosilta hyviä kokemuksia saaneet karhut tulevat tarkistamaan, onko pihassa taas syötävää.
”Sekä kesämökeillä että vakituisen asutuksen alueilla on huolehdittava jätteiden käsittelystä niin, ettei karhuille ole tarjolla edes houkuttelevia hajuja”, Suomen riistakeskuksen viestintäpäällikkö Klaus Ekman korostaa.
Karhujen vierailut ihmisasutuksen lähellä ovat arkipäivää tiheän kannan alueella. Kun karhut ovat levittäytyneet uusille alueille, pihakäyntejä voi olla kohta missä päin Suomea tahansa.
Karhut käyttäytyvät harvoin hyökkäävästi ihmistä kohtaan. Joillakin alueilla on jouduttu karkottamaan pelottomia roskiskarhuja pois asutuksen keskeltä.
Kesyyntynyt karhu joudutaan tappamaan harvoin. Tulevana kesänä suurriistavirka-apuosastoilla (srva) on koekäytössä paineilmatoimisia laitteita. Niillä ammutaan panoksia, joissa on muovirouhetta ja väriainetta.
Srva-osastot on koottu riistanhoitoyhdistysten vapaaehtoisista kokeneista metsästäjistä ja heidän koiristaan. Poliisi johtaa karkotustoimia.
Karhujen katselua ja kuvaamista varten on lähinnä itärajan tuntumaan perustettu ruokintapaikkoja. Illan ja yön aikana näillä paikoilla saattaa vierailla useita karhuja.
Riistakameroiden yleistyessä myös muualla maassa on ryhdytty perustamaan pienimuotoisia houkutuspaikkoja karhuille.
Ekmanin mielestä haaskoilla karhut totutetaan ihmisen hajuihin. Hän ei suosittele haaskojen käyttöä.
”Haaskanpito on luvanvaraista ja säädeltyä myös syöttien osalta”, Ekman muistuttaa.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) mukaan Suomessa on nyt vähintään 1 300 karhua.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
