Traktorilla tapahtunutta tapon yritystä tutkitaan Kuortaneella
Poliisi tutkii viikonlopun jälkeen Kuortaneella tapahtunutta tapon yritystä, jossa epäilty oli yrittänyt traktorilla ajaa asianomistajan päälle.Poliisi tutkii viikonlopun jälkeen Kuortaneella tapahtunutta tapon yritystä. Poliisi kertoo tiedotteessa, että alaikäistä henkilöä epäillään muun muassa tapon yrityksestä, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Tapahtumat sattuivat myöhään perjantai-iltana Kuortaneella.
Epäilty oli yrittänyt traktorilla ajaa asianomistajan päälle, mutta teko oli onneksi jäänyt yritysasteelle. Epäilty oli kuitenkin tilanteessa ajanut traktorilla kahden mopon yli ja törmännyt toiseen traktoriin. Kuljettaja tavoitettiin myöhemmin kotoaan ja hänet otettiin kiinni.
Myös Jalasjärven museoon Kurikassa on murtauduttu ja sieltä on anastettu deaktivoituja aseita, pistooleita ja kivääreitä, 13.–15.12. välisenä aikana. Tähän tapaukseen liittyviä havaintoja tai vinkkejä otetaan vastaan osoitteessa vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


