Höyryveturit siirsivät nollarajan Nuortille
Hugo Sandbergin höyryveturi veti tukkiletkaa Nuortin konesavotalla. Lapin metsämuseo Kuva: Viestilehtien arkistoSAVUKOSKI
Kemijoen latvoilla huojuneet Nuorttikairan kirveenkoskemattomat tukkimetsät siintelivät Kemiyhtiön metsäpäällikkö Hugo Richard Sandbergin silmissä, kun hän ryhtyi valmistelemaan Suomen ensimmäistä konesavottaa Savukosken Tulppioon 1900-luvun alkuvuosina.
Savottamiesten Iso-Samperiksi ristimä äksy ja mahtipontinen metsänhoitaja tilautti Kemiyhtiölle kaksi telaketjuilla varustettua höyryveturia Yhdysvaltojen Wisconsinista, jossa vastaavanlaisia ajokkeja oli jo käytetty puunajoon hyvällä menestyksellä.
Sandberg lähetti konemestarinsa Julius Miettisen rapakon taakse hakemaan oppia veturin käyttämisestä talvella 1911, siellä vetureita kuulemma käytettiin tukinajoon jopa 50 asteen pakkasessa. Ensimmäinen veturi tuotiin laivalla Hangon satamaan tammikuussa 1913.
”Sitten veturit rahdattiin junalla Rovaniemelle ja edelleen osiksi purettuna Sodankylän kautta Tulppioon, jossa ne koottiin. Höyrykattilaa kiskoi 12 hevosta, muuta kalustoa kymmenkunta hevosta, pakkasilla taitettu 277 kilometrin matka kesti viikon”, selvittää Metsähallituksen tiimiesimies Jari Kantia Savukoskelta.
Kemiyhtiö ja Metsähallitus olivat tehneet Nuortin konsessiosopimuksen kesäkuussa 1912. Siinä Kemiyhtiölle annettiin lupa hakata enintään 350 000 sahapuuta seuraavan neljän vuoden aikana. Puut myytiin pystyyn.
”Nuortin savotta oli ensimmäinen askel puunkorjuun koneellistamiseen. Yli 30 kilometrin hevoskuljetus Tulppiosta Kemijoelle ei ollut kannattavaa. Rungot juonnettiin talven aikana hevospelillä veturitien varrelle välilanssiin 5–8 kilometrin päästä.”
Veturit kiskoivat tukkikuormat edelleen Lattunan lanssiin Kemijokivarteen, jonne ne pinottiin odottamaan kevättä ja uittoa. Kantia laskee, että veturin perään kyettiin suotuisissa keliolosuhteissa lastaamaan hyvinkin parin puutavara-auton kuormaa vastaava tukkimäärä.
”Veturi painoi kuormineen enimmillään jopa 138 tonnia. Ongelmaksi tuli veturitien jäädyttäminen kantavaksi. Ensin poljettamista yritettiin porotokalla, sitten miesvoimin. Veturikuorman perässä oli 9 500 litran vesisäiliö, josta laskettiin vettä ajoraiteisiin.”
Ensimmäinen tukkikuorma ajettiin Maskaselästä Lattunaan jo helmikuussa 1913. Toinen veturi tuotiin Tulppioon seuraavana talvena.
Veturit ajoivat tukkeja yötä päivää. Tavallisesti reissu Tulppiosta Lattunaan kesti noin 18 tuntia. Kelistä riippuen veturi kiskoi 4–9 rekiparia, joihin jokaiseen lastattiin 50–80 tukkia.
”Veturin ajonopeutta voisi verrata hevoseen, se oli noin kahdeksan kilometriä tunnissa. Ajuri istui veturin nokalla Kemiyhtiön susiturkki yllään”, sanoo Kantia.
Veturit tankkasivat vettä ja kivihiiltä tai klapeja muutamasta huoltopisteestä, jotka oli rakennettu veturitien varrelle. Höyryveturi ja kämpät nielivät halkoja reippaasti, polttopuut muodostivat 11 prosenttia savotan vuotuisista kustannuksista.
Helmikuussa 1915 Nuortin savotalla työskenteli jopa 130 hevosta, joten hevosmiehiä hakkureineen oli töissä yhtä aikaa parhaimmillaan kolmisensataa. Huolto- ja konemiehet mukaan lukien savotalla oli sesonkiaikoina yli 500 miestä.
Pelkkä suolaläski ja venäläinen viina ei riittänyt ruuaksi. Vitamiinien puutteessa miehiä sairastui keripukkiin eli könttyriin, kuten jätkät tautia kutsuivat.
Yhtiö perusti Tulppioon ja Sotataipaleelle maatilat navettoineen ruokavalion monipuolistamiseksi ja taudin torjumiseksi.
”Lypsylehmiä oli kolmisenkymmentä. Elintarvikkeita rahdattiin Tulppioon Rovaniemeltä ja Kuolan niemimaalta, huoltomatkat olivat siis pitkät.”
Vuonna 1914 syttynyt ensimmäinen maailmansota lopetti Nuortin konesavotan vuoteen 1916, sahatavaran vienti estyi Suomesta sodan katkaistessa meriliikenteen. Myös elintarvikkeiden saanti savotalle oli tiukassa.
Kemijokivarteen oli ajettu jo 152 000 runkoa, hakkaamatta jäi 105 000 leimattua runkoa, eli kahden talven ajomäärä. Lattunasta Kemiin uitettiin 245 000 tukkia, Kemiyhtiön Karihaaran sahalle oli matkaa jokea pitkin noin 500 kilometriä.
”Nuortin hakkuut kattoivat 7,5 prosenttia Kemiyhtiön vuotuisesta raaka-ainetarpeesta. Savottaa ei jatkettu, sillä sen uudelleen käynnistäminen olisi ollut kallista. Rakenteet olivat ehtineet rapistua ja työväki oli hajaantunut tahoillensa”, Kantia kertoo.
Tulppion ja Sotataipaleen rakennukset poltettiin Lapin sotilasjohdon määräyksestä talvisodan alkuvaiheessa vuonna 1939, jotta ne eivät joutuisi puna-armeijan haltuun. Poltetut veturit entisöitiin alkuperäiseen kuntoonsa 1980-luvun lopulla.
Toinen Samperin höyryvetureista viettää ansaittuja eläkepäiviä asentopaikallansa Tulppion kämppäkartanon pihamaalla. Toinen viihdyttää kävijöitä Rovaniemen Metsämuseolla.
KARI LINDHOLM
Lähde: Juhani Pelkonen:
Nuortin konesavotta 1913–1916
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
