Näin tunnistat suurpedon jäljet
Karhut kömpivät pesistään keväällä ja sisua ja ilveskin liikkuvat pentujensa kanssa. Havaintojen ilmoittaminen auttaa suojelussa ja seurannassa.Luonnossa liikkuessa saatat kulkea sananmukaisesti karhun kintereillä. Mutta erotatko esimerkiksi suden jäljet koirasta? Ja tiedätkö, minne suurpetohavainnot tulee ilmoittaa?
Suurpetoihin kuuluvat karhu, susi, ilves ja ahma. Niitä näkee luonnossa vain harvoin, mutta eläimet jättävät jälkeensä merkkejä liikkeistään: tassunpainaumia, ulosteita, saalisruhoja sekä rikottuja muurahaispesiä ja kantoja. Suurpetoja saattaa myös kuulla: ilvekset mouruavat keväällä ja sudet ulvovat etenkin syksyisin.
Metsässä liikkujan voi olla vaikea tunnistaa suurpetojen jälkiä, sillä esimerkiksi suden tassun painauma muistuttaa ison koiran jättämiä jälkiä.
"Suden jälki on yleensä selvästi leveyttään pidempi, kun taas koiran tassunpainauma on pyöreä. Yksittäisistä tassunjäljistä on kuitenkin hankala täysin varmasti sanoa, onko kyseessä koira vai susi. Sen sijaan eläimen kulkutapa ja käyttäytyminen paljastaa lajin", kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestari Antti Härkälä Suomen Riistakeskuksen tiedotteessa.
Myös eläimen ulosteesta voi tehdä lajimäärityksen.
"Koska susi syö lihaa, sen uloste on tummaa ja kiinteää. Teollisesti tuotettua muonaa popsivan kotikoiran kakka taas on vaaleampaa ja mössömäisempää. Suden ulosteessa näkyy usein myös saaliseläimen karvaa", Härkälä summaa.
Ilmoita havainnoistasi
Suurpedoista tehtävät havainnot voi ilmoittaa riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilölle, joka käy tarkastamassa havainnon ja kirjaa sen suurpetohavaintojärjestelmä Tassuun.
"Havainnoista ilmoittaminen on tärkeää, sillä niiden perusteella määritellään suurpetojen levinneisyyttä ja määriä. Tassu-järjestelmä on myös viranomaisten käytössä ja sen pohjalta tehdään lupamenettelypäätöksiä", Härkälä sanoo.
Riistakeskus muistuttaa, ettei suurpetohavainnosta ilmoittaminen tarkoita, että eläimiä lähdettäisiin jahtaamaan. Kyse on koko maan kattavasta tiedonkeruumenetelmästä.
"Mitä enemmän eläimistä tiedetään, sitä paremmin pystytään tekemään päätöksiä myös esimerkiksi niiden suojelusta ja metsästyksen mitoittamisesta", Härkälä korostaa.
Kaikkien luonnossa liikkuvien suurpetohavainnot ovat tärkeä osa kannanarviointia. Lisäksi suurpetojen liikkeistä ja määristä saadaan tietoa pantaseurannan, pentuhavaintojen ja erillislaskentojen avulla sekä seuraamalla metsästyssaalista. Nykytekniikalla esimerkiksi suden ulosteesta pystytään eristämään dna:ta, jonka avulla eläinyksilölle voidaan määrittää yksilökohtainen tunniste ja siten voidaan seurata yksittäisen eläimen ja laumojen liikkeitä.
Suurpeto väistää
Keväällä karhunpennut ovat syntyneet talvipesään, susien kiima-aika on ohi ja pennut syntyvät toukokuun alkupuolella ja myös ilves synnyttää touko-kesäkuussa. Karhun tai susipentueen perään ei kannata lähteä, vaan poistua rauhallisesti paikalta. Yleensä eläin luikkii pois havaittuaan ihmisen, mutta jos suurpeto ja ihminen kohtaavat, ihminen on ehkä törmännyt karhun talvipesään tai jäänyt vahingossa emon ja pentujen väliin, Härkälä sanoo.
Suurpetojen jälkiä ja ääniä voi opetella tunnistamaan verkossa osoitteessa suurpedot.fi.
Suurpetojen jättämistä jäljistä ilmoitetaan Riistanhoitoyhdistykselle. Petoyhdyshenkilöiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta riista.fi/riistahallinto/yhteystiedot/yhteystietohaku.
Suomen eri alueiden suurpetohavaintoja voi seurata osoitteessa riistahavainnot.fi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


