Eläinoikeusjärjestöt: Ruotsalaiset haluavat lopettaa turkistarhauksen
Valtaosa ruotsalaisen eläinoikeusjärjestön kyselyyn vastanneista vastusti minkkien pitämistä häkeissä turkistuotantoa varten.Ruotsalaisten asenteet turkistarhausta kohtaan ovat samat kuin vuosi sitten, ilmenee ruotsalaisen Djurens Rätt -järjestön tilaamasta kyselystä.
Tuhannelta yli 15-vuotiaalta ruotsalaiselta kysyttiin puhelimitse, pitäisikö minkkien pitäminen häkeissä sallia turkistuotantoa varten. Vastaajista 78 prosenttia sanoi ei, mutta 15 prosenttia sallisi minkkien pitäminen häkeissä jatkossakin. Tulos oli sama kuin viime vuonna, järjestö kertoo.
Ruotsalaisten ja suomalaisen Animalian johtopäätös on, että ruotsalaiset haluavat kieltää turkistarhauksen.
Turkistarhausta vastustettiin kyselyn mukaan yli puoluerajojen, ja vastaan olivat enemmän naiset ja alle 30-vuotiaat kuin yli 65-vuotiaat ja miehet.
Muu kuin minkkien tarhaus on loppunut Ruotsissa tiukan eläinsuojelulainsäädännön vuoksi. Kettutarhaus loppui Ruotsissa vuonna 2001, kun kiristynyt lainsäädäntö teki elinkeinosta kannattamattoman. Samoin kävi maan viimeiselle chinchillatarhalle viime vuonna.
Osa ruotsalaisista minkkitarhureista onkin kertonut olevansa kiinnostuneita muuttamaan tarhoineen Suomeen ruotsalaisten nuivien asenteiden vuoksi.
Animalian mielestä Suomen turkiseläinten suojelua koskeva lainsäädäntö on jäänyt pahasti jälkeen muita Pohjoismaita ja koko Eurooppaa. Kaikkien turkiseläinten tarhaaminen pienissä verkkopohjahäkeissä on taantumuksellista Euroopassa, järjestö katsoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

