Koronavirustartuntoja ei ainakaan vielä viime viikonvaihteessa ollut todettu apteekkien henkilökunnissa
Apteekkariliitto muistuttaa, että flunssaoireisena ei pidä tulla apteekkiin.
Apteekkariliitto on suositellut, että flunssaoireisten lisäksi yli 70-vuotiaat, riskiryhmiin kuuluvat ja oireettomat koronakaranteenissa olevat eivät asioisi itse apteekissa. Kuva: Markku VuorikariOhjeella pyritään ehkäisemään apteekkihenkilökunnan ja muiden asiakkaiden sairastumista koronavirusinfektioon.
"Tässä on toistaiseksi onnistuttu, sillä kyselymme mukaan koronavirustartuntoja ei ainakaan vielä viime viikonvaihteessa ollut todettu apteekkien henkilökunnissa", kertoo farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler Apteekkariliitosta.
Apteekkariliitto on suositellut, että flunssaoireisten lisäksi yli 70-vuotiaat, riskiryhmiin kuuluvat ja oireettomat koronakaranteenissa olevat eivät asioisi itse apteekissa, vaan pyytäisivät omaistaan tai läheistään asioimaan puolestaan.
Apteekeissa on toteutettu monia toimenpiteitä, joilla koronaepidemian etulinjassa palvelevia apteekin ammattilaisia pyritään suojaamaan tartunnoilta. Valtaosa apteekkareista on esimerkiksi asennuttanut pärskesuojapleksit palvelutiskeille ja kassapisteisiin, ilmenee Apteekkariliiton tekemästä kyselystä.
"Turvallisinta olisi asioida etänä, eli verkossa tai puhelimitse oman lähiapteekin kanssa. Jos apteekkiin on lähdettävä, on tärkeää huolehtia käsihygieniasta ja riittävästä turvavälistä", Sandler muistuttaa.
Kyselyn mukaan etäasiointi on lisääntynyt tuntuvasti verkkoapteekkien ja koronaepidemian ajaksi mahdollistetun puhelinasioinnin myötä. Jo yhdeksän kymmenestä apteekista tarjoaa asiakkailleen kotiinkuljetuspalveluita.
Lääketukkujen lääketoimitukset apteekkeihin ovat pääosin normalisoituneet, mutta ei-lääkkeellisten tuotteiden, kuten käsidesien, toimituksissa on vielä puutteita. Itsehoidon kipu- ja kuumelääkkeiden varastot ovat maaliskuun puolivälin kysyntäpiikin jälkeen palautuneet normaaleiksi tai lähes normaaleiksi yhdeksässä apteekissa kymmenestä.
96 prosenttia apteekeista piti Apteekkariliiton apteekeille tekemää ohjeistusta koronaepidemiaan varautumisesta riittävänä.
Apteekkariliitto toteutti verkkokyselyn jäsenapteekeilleen 27.– 30.3.2020. Vastaukset saatiin 384 apteekilta ja otos on edustava apteekkityypin ja apteekin maakunnallisen sijainnin suhteen.
Apteekkien ohjeet yli 70-vuotiaille:
1) Pyydä läheistäsi asioimaan puolestasi apteekissa. Reseptilääkkeitä hankittaessa puolestasi asioivalla pitää olla mukanaan Kela-korttisi ja tieto noudettavista lääkkeistä. Suomi.fi-palvelussa voit tehdä myös puolesta asioinnin valtuutuksen.
2) Tarkista, onko lähiapteekillasi verkkoapteekkia kotiinkuljetuksella.
Jos 1) ja 2) eivät ole mahdollisia:
3) Soita apteekkiin ja sovi, miten lääkkeesi toimitetaan sinulle.
Apteekki.fi-sivustolle päivitetään ohjeita kansalaisille ja sivustolla on myös linkit apteekkien verkkoapteekkeihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

