Lähipäiville tiedossa viilenevää ja syksyisempää säätä
Säärintama sateineen liikkuu lähivuorokauden aikana maamme yli itään, samalla luoteesta alkaa virrata viileämpää ilmaa.Tänään keskiviikkona maan etelä- ja itäosassa tulee monin paikoin sateita, kun taas lännessä ja pohjoisessa on verrattain poutaista ja etenkin Pohjanmaalla myös aurinkoista.
Runsaimmat sateet ovat tiedossa keskiviikon ja torstain vastaisena yönä, jolloin aivan maan kaakkoisosassa Kotka-Joensuu linjalla sadekertymä voi paikoin lähennellä 50 millimetriä. Tämän jälkeen sateet väistyvät, ja torstai on suuressa osassa maata jopa melko aurinkoinen. Perjantai on pääosin poutainen, mutta lauantaiksi lounaasta saapuu jälleen sateita.
Sää viilenee. Vielä keskiviikkona maan etelä- ja itäosassa päästään 20 asteen tuntumaan, mutta loppuviikolla päivälämpötilat jäävät etelää myöten noin 15 asteeseen. Lapissa päivälämpötila on 10 asteen vaiheilla. Yötkin kylmenevät - perjantain vastaisena yönä lämpötila voi painua pakkaselle monin paikoin maan länsi- ja pohjoisosassa.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




