Kolmannes lukiolaisista voisi liittyä puolueeseen
Liki puolet lukiolaisista kokee puoluepolitiikan kiinnostavaksi.
Tämä ilmenee Suomen lukiolaisten liiton tekemästä tutkimuksesta, jossa kartoitetaan lukiolaisten arvomaailmaa ja yhteiskunnallista vaikuttamista.
Joka kolmas voisi lähteä mukaan puolueiden nuorisojärjestöjen toimintaan.
Lukiolaisista vain seitsemän prosentin mielestä äänestäminen on merkityksetöntä. 79 prosenttia kokee sen kansalaisvelvollisuudeksi.
Kunnallisvaaleissa uurnille aikoo varmasti kaksi kolmesta äänestysikäisestä lukiolaisesta, pojat hieman tyttöjä varmemmin.
Lukiolaisten enemmistö laskisi äänestysikärajaa kuntavaaleissa 16 vuoteen.
Kolme hallituspuoluetta sijoittuu lukiolaisten äänestysmieltymyksissä kärkipäähän.
63 prosenttia lukiolaisista voisi kuvitella äänestävänsä vihreitä.
Kakkonen on kokoomus, jota voisi äänestää 55 prosenttia.
Kolmanneksi sijoittuu SDP 41 prosentilla.
Demareiden kannoilla on oppositiopuolue keskusta, jota voisi äänestää 40 prosenttia vastanneista.
Vasemmistoliittoa voisi kuvitella äänestävänsä 30 prosenttia lukiolaisista, perussuomalaisia ja rkp:tä 15 prosenttia ja kristillisdemokraatteja 11 prosenttia.
Perussuomalaiset on puolueista torjutuin. 50 prosenttia lukiolaisista näkee sen epämieluisimpana puolueena.
Kristillisdemokraatteja pitää vähiten houkuttavana 19 prosenttia vastanneista.
Puolueisiin perinteisesti liitettävät mielikuvat näyttävät iskostuneen syvälle.
Kokoomukseen liitetään yleisimmin termit ”porvari” ja ”rikkaat.”
Keskusta samaistetaan voimakkaasti maaseutuun. Myös ”neutraalius” ja ”keskustalaisuus” korostuvat.
Vasemmistopuolueet henkilöityvät muita enemmän johtajiinsa. Jutta Urpilaisen (sd.) ja Paavo Arhinmäen (vas.) nimet nousevat esiin.
Demareiden kohdalla sana ”työväki” toistuu useasti. Vasemmistoliitto yhdistetään selkeästi kommunismiin.
Vihreiden osalta ympäristöasiat ja luonnonsuojelu korostuvat.
Kristillisdemokraatteihin liitetään termit ”konservatiivinen” ja ”uskonto.”
Mielikuvat rkp:stä pelkistyvät ruotsin kieleen ja suomenruotsalaisuuteen. Perussuomalaisten kohdalla esille nousee Timo Soini, ”rasismi”, ”junttius” ja ”jytky.”
Tutkimus toteutettiin sähköisenä lomakekyselynä 19.4.–15.5. Vastaajia tutkimuksessa oli yhteensä 4 439.
Vastaajat kutsuttiin mukaan tutkimukseen Suomen Lukiolaisten Liiton jäsenrekisteristä ja T-Median tutkimusrekisteristä. Tulokset on painotettu tilastollisesti siten, että ne edustavat lukiolaisia sukupuolen ja asuinalueen mukaan.
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

