Tiistaina veroseminaari tarjolla omalla kotikoneella
Verohallinto kertoo huomenna järjestettävässä nettiseminaarissa ajankohtaista maatalouden ja metsätalouden verotuksesta.
Verohallinnon nettiseminaarissa on puhujana muun muassa johtava veroasiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Pohjanmaan verotoimistosta. Kuva: Pekka FaliMaatalouden ja metsätalouden harjoittajille on tarjolla ensi tiistaina maksuton veroseminaari, johon voi osallistua omalta kotikoneeltaan. Verohallinnon järjestämän nettiseminaarin aiheena ovat ajankohtaiset veroasiat.
Tilaisuuden aloittaa Markku Kovalainen kertomalla maatalouden ajankohtaisista veroasioista. Hänen jälkeensä Kari Pilhjertan aiheena on metsätalouden verotus. Juhani Karhunen puhuu lopuksi arvonlisäverotuksesta.
Asiantuntijoiden alustusten jälkeen osallistujille on varattu vielä aikaa kysymysten esittämiseen. Myös tilaisuuden aikana Verohallinnon asiantuntijoille voi esittää kommentteja ja kysymyksiä.
Seminaari on seurattavissa suorana netissä 19.1. kello 13–16. Keskiviikosta lähtien se on nähtävissä Verohallinnon nettisivulla myös tallenteena.
Lähetys tulee Verohallinnon nettisivulle Flash-videona, joten sen seuraaminen vaatii koneeseen Flash Player -ohjelman. Sen voi ladata koneelleen internetistä ilmaiseksi.
Tilaisuuteen pitää ilmoittautua Verohallinnon nettisivulla olevalla lomakkeella viimeistään tänään maanantaina 18.1.
Ilmoittautuneet saavat tiistaina sähköpostiin viestin, jossa on linkki seminaarisivulle. Seminaaria pääsee seuraamaan tämän linkin kautta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
