Stubb keskusteli taas Trumpin ja Zelenskyin kanssa
”Zelenskyi on kärsivällinen, mutta Trump alkaa olla kärsimätön, mutta oikeaan suuntaan, eli Putinin suuntaan”, Stubb kiteytti.
Presidentti Alexander Stubbin mukaan asiat ovat kuluneiden kahden viikon aikana menneet Ukrainan kannalta parempaan suuntaan. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.Presidentti Alexander Stubb kertoo keskustelleensa eilen pitkään puhelimitse Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin kanssa ja sen jälkeen tänään aamulla Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa.
”Zelenskyi on kärsivällinen, mutta Trump alkaa olla kärsimätön, mutta oikeaan suuntaan, eli Putinin suuntaan”, Stubb kiteytti keskustelujen antia.
Stubbin mukaan Ukrainan tukijat pyrkivät koko ajan viemään Trumpille viestiä siitä, että Ukrainan kyky käydä puolustussotaa on vahva ja Venäjän tilanne puolestaan oletettua huonompi.
Tätä ennen Stubb puhui Trumpin ja Zelenskyin kanssa viikko sitten.
Stubb korosti, että vaikka kansainvälinen diplomatia on ollut viime aikoina tyypilliseen tapaansa aaltoliikettä, asiat ovat kuluneiden kahden viikon aikana menneet Ukrainan kannalta parempaan suuntaan.
Stubbin mukaan huomisen Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin puhelun jälkeen ollaan paljon viisaampia. Hän sanoi niin ikään toivovansa, ettei Putin keksi jotain tekosyytä, jolla tämä yrittää saada Yhdysvaltoja luopumaan pakotteista.
Presidentti sanoi myös, että Suomi kannattaa Zelenskyin kutsumista tulevaan sotilasliitto Naton huippukokoukseen. Viime aikoina julkisuudessa on arveltu, ettei Zelenskyiä ehkä kutsuttaisi, koska näin haluttaisiin miellyttää Trumpia.
Stubb on osallistunut Tallinnassa viikonlopun ajan käynnissä olleeseen kansainvälisen politiikan ja turvallisuuspolitiikan Lennart Meri -konferenssiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





