Yrittäjät vaativat Suomi-lisän poistamista sääntelystä
Yrittäjägallupin mukaan yritykset toivovat muun muassa viinien ulosmyynnin vapauttamista.
Arkistokuva. Tilaviinien myynti on ollut säänneltyä, mutta hallitus aikoo laajentaa pientuottajien ulosmyyntioikeutta. Lausuntoaika on meneillään ja päättyy 13. helmikuuta. Kuva: Jaana KankaanpääKaksi kolmesta pienestä ja keskisuuresta yrityksestä kertoo, että yrityksiin kohdistuva sääntely on lisääntynyt viimeisten kolmen vuoden aikana.
Asiasta kertoo Suomen Yrittäjien lokakuussa teettämä Yrittäjägallup.
Suomen Yrittäjät esittää muun muassa mikroyritysten tilintarkastusvelvoitteesta luopumista, tapahtuma-alan lupien vapauttamista, luvanvaraisten elinkeinojen edellytysten poistamista yrittämisen alussa ja viinien ulosmyynnin vapauttamista.
Hyvää pk-yrityksille olisi myös EU:n maksuaikasääntely, mutta se ei ole edennyt.
Yrittäjistä 75 prosenttia katsoo, että viranomaisvelvoitteet aiheuttavat merkittäviä kustannuksia. Yrittäjien laskelmien mukaan byrokratiaan kuluu vähintään 3,8 miljoonaa henkilötyöpäivää vuodessa eli 15 000 henkilötyövuotta.
”Ylisääntely on pk-yrityksille vakava este liiketoiminnan kehittämiselle ja kasvulle. Se vie aikaa, kasvattaa kustannuksia ja heikentää yritysten kilpailukykyä”, yrityslainsäädäntöyksikön päällikkö Tiina Toivonen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Tanska raportoi EU:n vyöryttäneen viime vuosina uutta sääntelytaakkaa jopa 80 miljardin euron edestä.
Suomen Yrittäjien mukaan sääntelyä on liikaa, sen purkaminen hidasta ja se on lisääntynyt etenkin teollisuuteen. Tämä on Toivosen mukaan ristiriidassa sen kanssa, että hallitusohjelmassa tavoitellaan normien purkamista ja EU:ssaki tiedetään, ettei sääntely edistä kilpailukykyä. Etujärjestö perää hallitusta perkaamaan ”kaikki EU-oikeuden päälle säädetyt Suomi-lisät” ja purkamaan kansallista sääntelytaakkaa.
”Jos normeja olisi vähemmän, työpaikkoja olisi enemmän. Tämä on selkeä viesti yrittäjäkentältä,” toteaa Toivonen.
Yrittäjägallupin toteutti Verian lokakuun alussa ja siihen vastasi 1 175 pk-yrityksen edustajaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




