"Jos tilanne kiristyy, ihmiset huolestuvat" – ulkoministeriö ei näe Itä-Ukrainan nykytilanteen vaikuttavan kausityöntekijöiden saapumiseen
Kausityöntekijöiden lentoja on tulossa Ukrainasta Suomeen kerran viikossa.
Kausityöntekijöiden saapuminen Suomeen ei ole nykytilanteessa vaarassa, arvioidaan Ulkoministeriössä. Arkistokuvassa tulijoita Helsinki–Vantaan lentokentällä vuosi sitten. Kuva: Jarno MelaKausityöntekijöiden tulo Suomeen on sujunut suunnitelmien mukaan. Kausityöntekijöille varattuja lentoja on laskeutunut Ukrainasta Helsinki-Vantaan kentälle kaksi.
Jos tilanne eskaloituu, se voi vaikuttaa Suomessa työskentelevien ukrainalaisten tilanteeseen monin tavoin, arvioi Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen.
”Jos tilanne kiristyy, ihmiset huolestuvat. Osa haluaa lähteä täältä takaisin kotiinpäin, ja osa ei halua lähteä Suomeen lainkaan”, sanoo Jalkanen.
”Jatkossa lentoja tulee noin kerran viikossa ja myöhemmin ruuhka-aikaan kesäkuussa tarvittaessa useamminkin”, kertoo MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola.
Hän luotsaa Töitä Suomesta Oy:tä, jonka MTK, ProAgria ja Suomen Kylät perustivat maaseudun työvoimapulan helpottamiseksi vuosi sitten.
”Tiloilta ei ole kuulunut tähän mennessä huolia kesän suhteen”, Mäki-Hakola sanoo.
Ulkoministeriöstä kerrotaan MT:lle, ettei näköpiirissä ole vaikutuksia työntekijöiden tulolle. ”Sotatilanne Itä-Ukrainassa oli aktiivisesti käynnissä jo 2014–2015, eikä se estänyt tuloa Suomeen.”
Jyrki Jalkanen kertoo, että liittoon asti ei ole kantautunut tietoja puutarhojen huolista Ukrainan kiristyneen tilanteen vuoksi. Kasvihuoneilla ukrainalaisten määrä on liiton arvion mukaan joitakin satoja henkilöitä.
”Kukka- ja vihannespuolelle on tullut viime aikoina jonkin verran työntekijöitä. Kasvihuoneissa kausityövoiman tarve on oleellisesti avomaan puutarhaviljelyä vähäisempää, sillä valtaosa ulkomaista työvoimaa työllistävistä puutarhoista toimii ympärivuotisesti.”
Hänen mukaansa Suomeen tullaan tyypillisesti pitkillä viisumeilla useiden kuukausien mittaisille jaksoille ympäri vuoden. Jalkanen sanoo, että kausityövoiman saaminen on merkinnyt puutarhoille lisätöitä, kun on varauduttu kuljetuksiin ja karanteenien järjestämisiin.
”Täytyy kiittää maa- ja metsätalousministeriötä valmisteluista, joissa myös yrittäjien näkökulma otettu huomioon. Mitään turhia asioita ei menettelyyn ole laitettu. Nyt ei myöskään Ukrainan päässä ole ollut esteitä koronaan tai hallintoon liittyen. Siellä onnistuttiin muuttamaan asioita parempaan asentoon.”
Lue lisää:
Vaikea viime vuosi ei vienyt Alanteen marjatilan uskoa tulevaan satokauteen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
