Nyt puhuu Citymarket-kauppias: Kauppa ei määräile
Hinnoista kapinoi kauppiaan mukaan kuluttaja, mutta myös kauppa on itse sortunut epäterveeseen hinnoitteluun.
Keravan Citymarketissa myymäläleipomoa pyörittää oman paikkakunnan Uudenmaan Herkku, kertoo Jarmo Taruvuori. Jauhot tulevat naapurikaupunki Järvenpäästä, Helsingin Myllystä. Kuva: Jarkko Sirkiä"Aihehan on hyvin herkkä", K-Citymarket-kauppias Jarmo Taruvuori sanoo hintakilpailusta sekä kaupan ja tuottajien asemasta.
Jarmo ja Terhi Taruvuori ovat toimineet 35 000 asukkaan Keravan keskustassa K-Citymarketin kauppiaina vuodesta 2012. Tänä aikana on nähty Venäjän vientikriisi, viljelijöiden talousahdinko ja S-ryhmän halpuuttaminen. Prisma on tien toisella puolella.
Myös kaupan vahva asema on noussut avoimen arvostelun kohteeksi hallitusta myöten.
Mitä tähän vastaa kauppias?
"Turha virka, mutta ei kai siitä haittaakaan ole", Taruvuori sanoo maatalousministeri Jari Lepän (kesk.) ajamasta ruokavaltuutetusta.
Väitettä kaupan ylivallasta kauppias ei niele.
"Väärin tulkittu. Ainahan kaupankäyntiin liittyy ehtoja, molemmin puolin. Sellaiset väitteet kuulostavat ihan ihmeellisiltä, että yritys pääsisi hyllylle vain, jos se tekee myös jotakin Pirkka-tuotetta. Usein teollisuudelle kaupan merkkituotteiden tekeminen on kannattavaa ja haluttua."
Taruvuorta suututtaa, että asiakkaat henkilöivät "kaupan" häneen.
"Pitäisi erotella teollisuus, kauppa ja kauppias. Minä ostan hyvin vähän mitään suoraan tuottajilta. Tuottajat neuvottelevat hinnoista teollisuuden eivätkä kaupan kanssa, ja teollisuus ostaa raaka-aineen joko ulkomaiselta tai kotimaiselta toimittajalta."
Taruvuoren mukaan hintapainetta luo media.
"Kuluttaja haluaa halvempia tuotteita ja kauppaa syytetään siitä, ettei ole kilpailua. Sehän on ihan puppua! Suomen lähikauppa teki kahdeksassa vuodessa 120 miljoonaa euroa tappiota. Jos kaupassa ei olisi kilpailua, ei tällaista tapahtuisi."
Kauppa ei myöskään määräile, se ei esimerkiksi vaadi leipomoita hakemaan myymättömiä tuotteitaan pois.
"Meiltä ei kukaan hae mitään pois." Myymätön ruoka menee hyväntekeväisyyteen.
Tarjousilmoittelu kaupan kautta tulee Taruvuoren mukaan teollisuudelle halvemmaksi ja helpommaksi kuin omat mainokset.
Keskusliike ei myöskään sanele kaikkea myytävää. Taruvuorella K-valikoiman osuus myynnistä on noin 60 prosenttia.
"Voin ostaa mitä vain ja keneltä vain, muiden keskusliikkeiden kaupat eivät."
Paikallisuutta edustavat Keravan Citymarketissa leipomo ja lihanjalostajan oma tiski. Kurkkuja, tomaatteja ja perunoita tulee suoraan tuottajilta. Hän maksaa tuusulalaisista lähitomaateista 5–15 prosenttia enemmän, koska laatu on hyvä ja toimitus nopea.
"Kotimaisuus on myyntivaltti ja kaikenlaisen pientuotannon hypetys on yleistynyt Olen huolissani siitä, että kotimainen maatalous on vaikeuksissa. Siitä täytyisi pystyä pitämään kiinni, koska Suomessa tuotettu ruoka on erittäin puhdasta."
Taruvuoren mukaan ruuan hinta ei ole kuitenkaan kaupasta kiinni. "Hinnannousua vastaan kapinoi kuluttaja. Kauppa on vain välittäjä."
Myös "tietyt kaupparyhmittymät" synnyttävät vääriä hintamielikuvia.
"Hinnoittelussa on epäterveitä piirteitä. Joidenkin tuotteiden hinta painetaan alle tuotantokustannusten, jolloin kulutus keskittyy niihin ja vieressä olevat tuotteet kärsivät. Kuluttajan olisi tärkeää ymmärtää, mikä on tuotteen oikea hinta ja mitä sen pitäisi maksaa."
Näitä tuotteita on niin maito-, liha-, leipä- kuin juustohyllyssäkin.
Pirkka-, Kotimaista- ja muut kaupan merkit vaikuttavat kai samoin?
"Niin, sitten on varmaan kyse siitä, mikä on merkkituotteen oikea hinta ja onko se liian kova."
Taruvuori ei kerro, mikä on kaupan kate maitopurkin hinnasta mutta sanoo sen kaventuneen noin kymmenesosan muutamassa vuodessa.
"Maidonkin hinta on osittain keinotekoisesti painettu tällä hetkellä alas Suomessa."
Kaupan katetta ovat kutistaneet Lidl, lama ja S-ryhmä, mutta koko ketjussa kaupan osuus on kasvanut.
"Se johtuu siitä, että kauppa kuljettaa tänä päivänä kaiken. Ennen teollisuus jakoi omat tavaransa, mutta nyt keskusliikkeet jakavat tuotteet keskusvarastoista kauppoihin."
Esimerkiksi leivässä kuljetuskustannusten osuus on kolmannes.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
