MTK kiirehti tukipäätöksiä
Tuottajajärjestöt MTK ja SLC kiirehtivät komissiota toimiin, joilla viljelijöille korvataan Venäjän-kaupan menetyksiä.
”Tarvitaan solidaarisuutta, koska viljelijät ovat poliittisen kriisin uhri”, järjestöt muistuttivat, kun niiden edustajat ja EU:n maatalouskomissaari Dacian Ciolos¸ tapasivat perjantaina.
Aito solidaarisuus vaatii myös, että rahaa toimiin saadaan maatalousbudjetin ulkopuolelta, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila huomautti.
”Siitä pitää saada EU:ssa korkean tason poliittinen päätös”, hän sanoi.
Järjestöt kiirehtivät komissiota käsittelemään nopeasti myös Suomen kansallisen kriisituen, kun hallitus ja tuottajajärjestöt ovat neuvotelleet siitä esityksen.
Tuottajajärjestöt vaativat kansallista tukea kaikille tuotantosuunnille, jotka kärsivät Venäjän-kaupan estymisestä. Suurimman kärsijän, maidon, lisäksi keskustelussa oli esillä sianliha ja peruna.
”MTK on valmis sopimaan vain sellaisesta kansallisen tuen ratkaisusta, jossa sianliha on mukana”, Marttila viestitti komissaarille ja ministeri Petteri Orpolle (kok).
Järjestöt vetosivat komissaariin myös byrokratian vähentämiseksi ja viljelijöiden sosiaalietujen säilyttämiseksi.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
