Sami Kilpeläinen EU:n maitoryhmän varapuheenjohtajaksi
Euroopan tuottaja- ja osuuskuntajärjestö Copa-Cogeca valitsi maanantaina uuden puheenjohtajiston maitoryhmälleen.
MTK:n maitoasiamies Sami Kilpeläinen valittiin äänestyksessä ryhmän varapuheenjohtajaksi.
”Ehdottomasti tärkeintä on, että Suomen kaltaisten epäsuotuisten alueiden ongelmat huomioidaan tulevaisuudessa paremmin,” toteaa Kilpeläinen.
”Viime vuosien maatalouspolitiikka on johtanut siihen, että vahvat alueet ovat vahvistuneet ja syrjäiset ja heikot joutuneet tiukille.”
Tähän on Kilpeläisen mukaan saatava muutos.
”Maitopolitiikka on muutoksessa ja tulevan yhteisen maatalouspolitiikan (cap) uudistuksessa on paremmin huomioitava EU:n erilaiset piirteet.”
Maidontuotanto on Euroopan suurin maatalouden tuotannonala.
”Talouskriisi on vaikuttanut jo maitotuotteiden kysyntään Euroopassa”, kertoo Kilpeläinen.
Tuotantokustannukset ovat nousseet ja maitomäärät ovat kasvaneet kiintiöiden poistumisen vuoksi.
Tuottajahintojen heilahdukset ovat aiheuttaneet epävakautta maitomarkkinoille, mikä on lisännyt tuottajien ahdinkoa.
Alalla on ylituotantoa, eikä kysyntää ole riittävästi.
Kilpeläisen mukaan Suomeen ei pahin maitoalan kriisi ole vielä iskenyt. Täällä maidontuotantoa on pystytty tukien avulla säätelemään ja liialliselta ylituotannolta on vältytty.
”Hintamarkkinoilla ei Suomessa olla yhtä huonossa tilanteessa kuin Euroopassa, mutta kustannuspaineet ovat täälläkin korkeat.”
Kilpeläisen mielestä maitomarkkinoita pitäisi edelleen hallita, jotta markkinoilla pystyttäisiin säilyttämään tasapaino.
EU:n maitokiintiöjärjestelmä lakkautetaan vuoden 2015 maaliskuun loppuun mennessä.
”Tarvitaan suojaverkkoja markkinakriisien varalle.”
Cap-uudistuksessa on esillä malli, jota ollaan Yhdysvalloissa ottamassa käyttöön hintaheilahtelujen estämiseksi.
Mallin mukaan kriisitilanteessa tuottajille maksettaisiin korvausta maidontuotannon hillitsemisestä tai laskusta.
”Suomen näkökulmasta maitomäärien hallinta on keskeisin keino saada markkinat tasapainoon”, toteaa Kilpeläinen.
”Ongelmana on, onko EU:lla mahdollisuutta tarjota tällaisia rahoja epävarmassa taloustilanteessa.”
ELINA HELMANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
