HEVOSELÄMÄÄ Sämpylä

Asuimme pienellä vuokratilalla. Ruokakuntaamme kuuluivat isä, äiti, isoäiti ja seitsemän lasta. Myös hevonen oli tukevasti osa porukkaa. Hänen nimensä oli Sämpylä. Isäni käytti aina hevosesta hän-muotoa. Sämpylää voisi kuvata leppoisaksi pieneksi sisupussiksi.

Kesäaamuina kävin hakemassa Sämpylän naapurin rantalaitumelta. Olin ainoa, joka hänet sai nopeasti kiinni. Isälle hän ei antanut kiinni, koska tiesi joutuvansa töihin. Paluumatka tehtiin ratsain. Tähän liittyi kuitenkin ongelma, sillä olin liian pieni päästäkseni selkään. Talutin hänet kiven viereen, mistä pääsin ponnistamaan kyytiin.

Oli kielletty ajamasta hevosta hikeen ennen työpäivää. Kerran kielto taisi unohtua, kun tulin kevyttä laukkaa pitkin rantatietä. Hevonen taittoi yhtäkkiä omalle metsäpolulleen, ja putosin hartiat edellä kanervikkoon. Hevosen kavio oli osua rintaani ja turpa oli melkein kasvoissa kiinni. Sämpylä nosti kavionsa pois ja puhalsi kasvoihini. Nousin ylös ja taputin hevosta. Annoin hänelle leipäpalan vakuutukseksi, etten muistellut pahalla. Loppumatka sujuikin kävelyvauhtia. Kotona en kertonut tapahtuneesta mitään.

Isä oli Kustavissa savotalla ajamassa hevosella halkoja metsästä tien varteen. Miehet olivat pyydelleet häntä tuomaan kotoa sian puolikkaan saadakseen kunnon ruokaa. Kiusaus oli kova, sillä rahaa olisi tarvittu. Moni oli kuitenkin saanut kovat sakot toimitettuaan ruokaa ohi kansanhuollon säännöstelyn. Kotona käytiin kovat neuvottelut. Lopulta päätettiin kutsua lahtari Kosti.

Aamuvarhaisella sika teurastettiin ja puolikas piilotettiin rekeen heinien alle. Metsäkämpillä syötiin niukalti ja yksipuolista ruokaa. Salakasvatetusta siasta saatiin särvintä pitkäksi aikaa. Miehet olivat luotettavaa porukkaa, eikä kukaan laulanut, mistä sianlihaa oli tullut.

Kotiin lähdön koittaessa kämpällä oli viikon kovan työnteon jälkeen nautittu miestä väkevämpää. Kotimatkalla isä oli nukahtanut rekeen fällyjen alle. Sämpylä toi kuitenkin miehen kotiovelle. Äiti heräsi siihen, että hevonen kolisteli rappusilla, ja selvitteli molemmat matkalaiset omiin pilttuisiinsa.

Kerran teimme paksuista oksista ja latvuksista kotitarvepuita. Minä olin tekemässä kuormia. Laskimme vauhdilla alas mäen syrjää, kun reenjalas osui kannon päälle ja kuorma meni nurin. Isä oli nopea suuttumaan. Hän haukkui ensin hevosen, kun ei katsonut mistä menee, ja otti vielä pienen oksan ja huitaisi häntä lautasille. Hevonen katseli taakseen ihmetellen, että mikäs ukolle tuli. Normaalioloissa kun ohjaksilla vähän napautti, hän laittoi heti täyden vauhdin päälle.

Vuokrakontrahdin päätyttyä ruokakuntaan jäivät enää isä, äiti ja Sämpylä. He muuttivat äidin autiona olleeseen kotimökkiin. Jatkossa Sämpylä ruokaili kesäisin liekanarun päässä. Käydessäni kotona tervehtimässä vanhempia kuului käyntiin olennaisena osana Sämpylän harjaus ja taputtelu. Tuntui että hän hyvin muisti minut, koska työnsi turpansa kainalooni ja laittoi silmät kiinni.

Lopulta isän oli pakko erota vanhasta työkaveristaan. Teurastamon auton tilaaminen oli raskas tehtävä. Auton tullessa isä talutti Sämpylän auton luo ja antoi riimunarun kuskille. Isä taputti vielä voimalla hevosta kaulalle, käänsi selkänsä ja meni pilkkomaan puita. Isä itki tapahtunutta monena päivänä. Hän sai myös päähänsä ajatuksen, että teurastamon miehet olivat myyneet Sämpylän joppareille hevosmarkkinoilla. Vähitellen aika kuitenkin arpeutti haavat.

AHTI KOIVISTO

Turku

Avaa artikkelin PDF