Vantaan kouluampumisen motiivi vahvistui poliisille: 12-vuotias epäilty kertoi joutuneensa kiusatuksi
Vantaalaisen Viertolan koulun ampumisessa kuoli yksi oppilas ja kaksi haavoittui vakavasti. Epäilty on myöntänyt tekonsa ja kertoo joutuneensa kiusatuksi.Vantaan tiistaisen kouluampumisen motiiviksi on selvinnyt kiusaaminen, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi tiedotteessaan. Ampumisessa Viertolan koululla kuoli yksi oppilas ja kaksi haavoittui vakavasti. Sekä epäilty ampuja että uhrit ovat koulun kuudesluokkalaisia.
Poliisin mukaan ampumisesta epäilty 12-vuotias on kuulusteluissa kertonut joutuneensa kiusatuksi ja tieto on vahvistunut myös esitutkinnassa. Epäilty oli poliisin mukaan siirtynyt Viertolan kouluun tämän vuoden alussa.
Aiemmin ampumisen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Särkkä kertoi STT:lle poliisin selvittävän tarkasti, mitä syitä ampumisen taustalla on vaikuttanut.
”Tässä tehdään kattava tutkimus sen suhteen, mitkä nämä taustatekijät ja laukaisevat tekijät tässä tapauksessa ovat olleet”, Särkkä sanoi keskiviikkona puolenpäivän jälkeen.
Poliisi tutkii varsinaista ampumista murhana ja kahtena murhan yrityksenä.
Poliisi sai ampumisesta hälytyksen Viertolan koulun Jokirannan opetuspisteelle tiistaina aamuyhdeksän jälkeen. Yksi uhreista kuoli tapahtumapaikalle, ja kaksi muuta ampumisessa haavoittunutta lasta toimitettiin sairaalahoitoon. Poliisi tutkii varsinaista ampumista murhana ja kahtena murhan yrityksenä.
Epäilty ampuja otettiin kiinni hieman ennen aamukymmentä Helsingin Siltamäessä. Kiinnioton yhteydessä pojan hallusta löytyi poliisin mukaan revolverimallinen käsiase. Ase on poliisin mukaan luvallinen ja luvanhaltija on epäillyn ampujan lähisukulainen.
Keskiviikkona poliisi vielä kertoi, että Viertolan koululta poistuttuaan epäilty ampuja oli Siltamäessä mahdollisesti uhkaillut kouluun matkalla olleita oppilaita. Asiaa tutkitaan laittomana uhkauksena.
Epäilty ei ole ikänsä vuoksi rikosoikeudellisessa vastuussa, minkä vuoksi häntä ei voi pidättää tai vangita. Poliisi on kuulusteluiden jälkeen luovuttanut epäillyn sosiaaliviranomaisten huostaan.
Poliisilla on käsitys siitä, miten tapahtumat etenivät Jokirannan opetuspisteessä.
Poliisi on aloittanut myös erillisen esitutkinnan siitä, miten Vantaan epäilty kouluampuja sai haltuunsa aseen. Tutkinnanjohtaja Särkkä kertoo, että asiaa tutkitaan alustavasti epäiltynä ampuma-aserikoksena mutta nimike voi esitutkinnan yhteydessä muuttua myös lievemmäksi ampuma-aserikkomukseksi. Asetta koskeva tutkinta on hänen mukaansa irrallinen osansa kouluampumista koskevassa kokonaisuudessa.
Poliisilla on Särkän mukaan käsitys siitä, miten tapahtumat etenivät Jokirannan opetuspisteessä. Ampuminen tapahtui koulun yksikerroksisessa parakkikoulurakennuksessa, mutta hän ei toistaiseksi tarkentanut sitä, tapahtuiko kaikki luokkahuoneessa vai myös käytävällä.
Itä-Uudenmaan poliisi kertoi aiemmin keskiviikkona tiedotteessaan, että Vantaan tiistaisessa kouluampumisessa kuollut oli poika. Molemmat ampumisessa vakavasti haavoittuneet ovat poliisin mukaan tyttöjä. Toinen tytöistä on Suomen kansalainen, kun taas toisella on Suomen ja Kosovon kaksoiskansalaisuus.
Myös ampumisesta epäilty on Suomen kansalainen. Poliisi kertoi jo tiistaina, että kaikki osalliset ovat kuudesluokkalaisia.
Ampumisesta epäilty on kuulustelussa myöntänyt teon.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että Viertolan koulun ampumisesta epäilty on kuulustelussa myöntänyt teon. Tutkinnanjohtaja Särkkä kertoo, että toista haavoittunutta on kyetty alustavasti puhuttamaan.
Poliisi huomauttaa tiedotteessa, että kouluampumisesta leviää sosiaalisessa mediassa paljon erilaista ja osittain virheellistä tietoa.
Virheellisen tiedon levittäminen sosiaalisessa mediassa voi joissakin tapauksissa olla rikos.
Oulun poliisi muistuttaa, että perättömät uhkaukset voivat johtaa käräjäsaliin ja tuomioon.
Poliisin tietoon on Vantaan Viertolan kouluampumisen jälkeen tullut lukuisia uhkauksia, jotka ovat kohdistuneet kouluihin ympäri Suomea.
Rikoskomisario Sami Heikkilä kertoi keskiviikkona iltapäivällä Vantaan kaupungin tiedotustilaisuudessa, että uhkaukset ovat liittyneet muun muassa väkivaltaan ja räjähteisiin.
Uhkaukset ovat tulleet poliisin tietoon sekä hätäkeskuksen että somealustojen kautta. Poliisi on myös saanut uhkauksista nettivinkkejä.
Poliisilla ei ole tiedossa uhkausten tarkkaa lukumäärää.
Poliisi vetoaa, ettei perättömiä ilmoituksia tai uhkauksia tehtäisi.
Oulun poliisi tiedotti keskiviikkona iltapäivällä, että Oulun normaalikoulussa on tapahtunut keskiviikkona perätön uhkaus.
Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Oulun normaalikoululle puolenpäivän aikaan. Ilmoituksen mukaan koululta oli löytynyt lappu, johon kirjoitetussa viestissä uhataan ampua koulun tiloissa tänään.
Poliisin mukaan alustavassa selvityksessä on käynyt ilmi, että uhkausviestin takana on mahdollisesti neljä yläkoulun oppilasta.
Poliisi on ollut turvaamassa koulupäivää ja jatkaa asian selvittelyä esitutkinnassa. Oulun poliisi muistuttaa, että perättömät uhkaukset voivat johtaa käräjäsaliin ja tuomioon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






