Yrityksille haaste vesivastuuseen: Käytetäänkö vettä kestävästi tuotannossa myös Suomen rajojen ulkopuolella?
Suomalaisyritykset tuntevat vielä heikosti oman arvoketjunsa vesijalanjäljen ja siihen liittyvät riskit.
Ruuantuotannossa tarvittava kastelu kuluttaa eniten maailman vesivaroja. Kuva on Tansaniasta Sansibarin saarelta, jossa panostetaan kasteluun paitsi omien asukkaiden myös matkailijoiden ruokkimiseksi.Aalto-yliopisto, Luonnonvarakeskus (Luke), maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, Teknologian tutkimuskeskus VTT ja WWF Suomi ovat perustaneet vesivastuusitoumuksen. Siinä haastetaan yritykset tunnistamaan vesiriskit kansainvälisissä arvoketjuissaan ja kehittämään kestävää veden käyttöä ja hallintaa.
Vaikka kotimaassa vesivaroja käytetäänkin pääsääntöisesti hyvin, tiedotteessa muistutetaan, että suomalaiset yritykset toimivat ja niillä on alihankkijoita myös alueilla, joissa kärsitään erilaisista veteen liittyvistä ongelmista.
Veden niukkuuden ja saastumisen kaltaiset globaalit vesikriisit aiheuttavat merkittäviä riskejä yritysten toiminnalle, sillä niin ruuan- ja teollisessa tuotannossa kuin matakilussa kulutetaan paljon vettä.
Maataloudessa ja elintarviketuotannossa vedellä on ratkaiseva merkitys. Vesi on myös biotalouden mahdollistaja. Näitäkin tärkeämpää on turvata puhdas juomavesi kaikille. Toimiminen vastuullisesti vesikysymyksissä on suomalaisille yrityksille velvollisuus, mutta etenkin mahdollisuus, korostaa MMM:n kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.
WWF:n ohjelmapäällikkö Jussi Nikula huomauttaa, että suomalaiset yritykset tuntevat vielä huonosti vesiriskit kansainvälisissä arvoketjuissaan.
Puhdasta ja monimuotoista vesiluontoa voidaan ylläpitää vain pitkäjänteisellä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä. Vesivastuusitoumus vahvistaa suomalaisten yritysten osallistumista vastuulliseen vesiensuojelutyöhön ja kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen, sanoo kansliapäällikkö Hannele Pokka ympäristöministeriöstä.
Vesivastuusitoumus haastaa suomalaisyritykset tunnistamaan vesiriskit niiden arvoketjuissa, huolehtimaan toimipaikkojen ja alihankkijoiden veden käytön kestävyydestä sekä kehittämään kestävää veden käyttöä ja hallintaa yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Sitoumus on osa kestävän kehityksen eteen tehtävää työtä.
Lue myös:
Maailman vesivarat väärissä paikoissa, sanoo vesivastuusitoumusta kehittänyt Aaltoyliopiston tutkijatohtori Suvi Sojamo
MTK: Suomessa riittää vettä naudanlihatiloille
Vieraslajit sotkevat Taitavuorten sademetsien normaalia toimintaa
Metsiä hakataan avokadon tieltä - vesitalous kärsii
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
