”Hävytöntä hintojen polkemista”
LAPPEENRANTA (MT)
S-ryhmän Rainbow-luomumaito sai kovaa kritiikkiä MTK:n toimihenkilöpäivillä Lappeenrannan Rauhassa torstaina.
”Hintatason polkeminen Saksan tuonnilla on hävytön teko”, MTK-Etelä-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Yrjö Ojaniemi tiivisti.
Markkinoiden kehitystä pidetään tuottajajärjestössä kestämättömänä.
”Koskaan ennen emme ole käyttäneet näin pientä osaa tuloistamme ruokaan. Silti kauppa haluaa polkea kotimaisen ruuan hintaa yhä alemmas omilla halpamerkeillään. Viljelijän heikon kannattavuustilanteen takia järjestöllinen aktivoituminen laajempaan joukkotoimintaan alkaa tulla ajankohtaisemmaksi kuin aikoihin”, MTK-Kaakkois-Suomen toiminnanjohtaja Tuula Dahlman sanoo.
MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi pitää Rainbow-uutista surullisena. ”Kauppa vannoo lähiruuan nimeen, mutta on näin valmis kiristämään viimeisetkin sentit tuottajan kukkarosta.”
Esiin nousi myös Etelä-Karjalan hankintapalvelujen maidon hankintapäätös. Sen johdosta maakunnan kouluissa ja sairaaloissa juodaan jatkossa ruotsalaista maitoa. Kyseessä ei ole Ingmanin maito, vaan Arlan ruotsalainen maito, MTK-Kaakkois-Suomen puheenjohtaja Reino Parkko tarkensi.
Päätöstä perusteltiin edullisuudella.
Dahlmanin mukaan se että maito on ruotsalaista eikä sen gm-vapaudesta ole takeita, on yllättänyt päätöksentekijät.
MTK:lla on tekeillä ohjeistus, jonka avulla kunnissa voidaan välttää se, ettei Suomen lainsäädäntöä ohiteta ulkomaisilla hankinnoilla.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
