Vaarankylä elää,sääksi saa pesän
PALTAMO (MT)
Vaarankylän kyläaktiivi Markku Väisänen kertoo, että kylällä on oltu mukana jo monessa hankkeessa parinkymmenen vuoden aikana.
Kun hankkeisiin kerran opittiin, byrokratia ei tunnu vaikealta – ja leaderista on saatu neuvoja.
Kylä ei ole suuri, 80 asukasta, mutta monenlaista on ehditty tehdä.
Väisäsen mukaan tärkeintä on, että kyläläiset on saatu pidettyä aktiivisina.
”Meillä vanhatkin ovat virkeitä. Kukaan ei jää mökkiinsä murjottamaan.”
Kylän vireys on auttanut siinäkin, ettei asukasluku ole laskenut.
”Meille on muuttanut kaksi lapsiperhettä lisää. Samalla on saatu kaksi yritystä. Hevoset tuovat vireyttä ja elämää kylälle”, Väisänen kiittää.
Ajatellaanpa, että hankerahaa ja hankkeita ei olisi ollut. Olisiko kylällä enää elämää?
”Kylä ei olisi näin vireä. Se on varmaa.”
Keinopesien tekeminen sääksille ei kuulosta kovin kustannustehokkaalta toiminnalta, mutta taitaa olla sitä.
Vesa Hyyryläinen on tehnyt pesiä jo 15, ja urakka on puolessa.
”Sääksi on kotkien jälkeen kolmanneksi suurin lintumme. Kun tällaista näyttävää lintua ja sen pesintää pääsee seuraamaan luontopolun varrelta, niin melkoinen vetonaula se on”, Hyyryläinen uskoo.
”Hyvä esimerkki hankerahasta”, toiminnanjohtaja Pirjo Oikarinen sanoo. ”Rahan vaikutus moninkertaistuu, kun sen lisäksi sijoitetaan omaa työtä ja rahaa. Matkailun edellytyksiä parannetaan tässäkin.”
Hankkeen vaikutus on vaikeasti mitattavissa, vaikka vaikutusta on.
Rahoitusta ovat yrityksilleen saaneet myös Anja ja Vesa Homanen, joilla on nyt hulppea näköalaravintola ja majoitustiloja Kivesvaaran huipulla. Ilman hankerahaa tämä parikymmentä vuotta tyhjillään ollut talo olisi jäänyt autioksi.
Nyt yrittäjillä on talossa kiirettä niin ettei kissaa ehdi sanoa.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
