Hernepelto koki saderyöpsyn Mellilässä, näin vesi lainehti tilan pellolla
Kuivuus ja sateet herättävät nyt paljon puhetta viljelijöiden keskuudessa.
Osa hernepellosta näytti sunnuntaina ulapalta Loimaan Mellilässä rajun ukkoskuuron jälkeen. Kuva: Mikko Raitala/Lukijan kuvaLoimaan Mellilässä pääasiassa viljakasveja, öljykasveja ja sokerijuurikasta isänsä kanssa viljelevä Mikko Raitala sai sunnuntaina pelloilleen rankan sadekuuron. Vettä tuli arviolta viitisenkymmentä millimetriä.
Kuvat veden vallassa olevista pelloista herättivät vilkasta kommentointia sosiaalisessa mediassa.
”Sadetta on kaivattu kovasti, kun kuivaa on riittänyt pitkään. Syysviljat kaipasivat sitä erityisen paljon. Niissä on ollut jo vahvat halkeamat maassa, kevätviljamaissa kosteutta on maassa vielä ollut.”
Raitala teki mielenkiintoisen havainnon siitä, mitä vedelle tapahtui myöhemmin sunnuntaina riippuen pellon kylvöajasta.
”Kevätviljaa kylvetyissä maissa vettä tuli ojista reilusti, mutta syysviljamaista ei ojista tullut sateen jälkeen vettä lainkaan. Ne olivat huomattavasti kuivempia ja käyttivät veden hyväkseen.”
Aiheuttivatko sateet kasvustolle vahinkoja?
”Näyttää siltä ettei pahempia vioituksia tullut kylvöihin tai taimiin. Vesi laski suhteellisen nopeasti savimaapelloilta.”
Kaikki kylvetty on Raitalalla pinnassa, minkä ansiosta kovettumasta ei pitäisi koitua haittaa.
Sucrokselle sokerijuurikasta toimittava Raitala pitää satokauden odotuksia korkealla, kunhan säät suosisivat.
”Tasaisia sateita tässä tietysti toivotaan.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







