Zelenskyi sanoo keskustelunsa Stubbin kanssa olleen hyvä ja rakentava
Yhdysvaltain tuen jatkumisesta Ukrainalle ei ole enää takeita, sillä presidentti Donald Trumpin hallinto on muun muassa laittanut valtaosan Yhdysvaltain ulkomaanavusta jäihin.
Alexander Stubb ja Volodymyr Zelenskyi keskustelivat muun muassa turvatakuista, ase- ja ammusvarastoista sekä investoinneista Ukrainan puolustusteollisuuteen. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoo, että hänen keskustelunsa presidentti Alexander Stubbin kanssa oli hyvä ja rakentava.
Zelenskyi kommentoi kaksikon torstaista puhelinkeskustelua viestipalvelu X:ssä. Hänen mukaansa presidentit keskustelivat turvatakuista, ase- ja ammusvarastoista sekä investoinneista Ukrainan puolustusteollisuuteen.
”Olen kiitollinen päättäväisyydestä ja horjumattomasta tuesta”, Zelenskyi sanoi päivityksessään.
Stubb kommentoi johtajien puhelua jo aiemmin torstaina.
”Keskustelimme Suomen tuesta Ukrainalle sekä mahdollisista askeleista kestävän ja oikeudenmukaisen ratkaisun löytämiseksi Venäjän hyökkäyssodassa”, hän kertoi X:ssä.
Asiasta tiedotettiin myös tasavallan presidentin verkkosivuilla.
Zelenskyi keskusteli myös useiden muiden valtionjohtajien kanssa. Hän kertoi puhuneensa Stubbin lisäksi Tanskan pääministerin Mette Frederiksenin, Norjan pääministerin Jonas Gahr Stören, Kanadan pääministerin Justin Trudeaun, Ranskan presidentin Emmanuel Macronin sekä Etelä-Afrikan presidentin Cyril Ramaphosan kanssa.
”Tulevaisuuden turvallisuusarkkitehtuurin on oltava vahva – niin vahva, ettei Venäjä voi enää koskaan hyökätä kenenkään kimppuun”, Zelenskyi sanoi hänen ja Macronin keskustelua avanneessa päivityksessään.
Zelenskyi tapasi torstaina Yhdysvaltain Ukraina-erityislähettilään Keith Kelloggin Ukrainassa. Presidentti sanoi puhuneensa hänen ja Kelloggin tapaamisesta myös Stubbin kanssa.
”Ukrainan, Yhdysvaltojen ja Euroopan on toimittava yhdessä – ja istuttava yhdessä neuvottelupöydän ääressä. Yhteinen suunnitelma ja koordinoidut askeleet ovat perusta oikeudenmukaiselle ja kestävälle rauhalle”, Zelenskyi sanoi hänen ja Stubbin puhelua koskevassa päivityksessään.
Zelenskyi kuvaili myöhemmin, että tapaaminen Kelloggin kanssa oli valanut häneen toivoa.
”Tarvitsemme vahvoja sopimuksia Yhdysvaltojen kanssa – sopimuksia, jotka todella toimivat”, Zelenskyi peräänkuulutti.
”Olen ohjeistanut tiimiäni toimimaan nopeasti ja erittäin maltillisesti”, hän jatkoi.
Hän sanoi keskustelleensa Kelloggin kanssa etulinjan tilanteesta, tarpeesta vapauttaa kaikki Venäjällä pidetyt ukrainalaisvangit sekä luotettavan ja selkeän turvatakuujärjestelmän välttämättömyydestä.
”Me kaikki tarvitsemme rauhaa – Ukraina, Eurooppa, Amerikka, kaikki maailmassa.”
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin toinen kausi alkoi tammikuussa, ja Yhdysvaltain suhtautuminen Ukrainaan on selvästi viilentynyt tämän jälkeen.
Yhdysvaltain tuen jatkumisesta ei ole enää takeita, sillä Trumpin hallinto on muun muassa laittanut valtaosan Yhdysvaltain ulkomaanavusta jäihin. Nykyhallinto on jopa yrittänyt saada Ukrainalta oikeuksia maan arvomineraaleihin takaisinmaksuna Yhdysvaltain tähänastisesta tuesta.
Trump on lisäksi avannut keskustelut Venäjän ja presidentti Vladimir Putinin kanssa Ukrainan sodan lopettamiseksi. Yhdysvallat on käynyt keskusteluja Venäjän kanssa ilman Ukrainaa.
Yhdysvallat on myös kieltäytynyt tukemasta YK:n päätöslauselmaluonnosta, joka tukisi Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja tuomitsisi Venäjän hyökkäyksen. Asiasta uutisoi torstaina uutistoimisto Reuters diplomaattilähteisiinsä pohjaten.
Keskiviikkona Trump kutsui Zelenskyiä diktaattoriksi ja väitti, että tämän suosio olisi pohjamudissa ukrainalaisten keskuudessa. Tiistaina paikallista aikaa pitämässään tiedotustilaisuudessa Trump taas syytti Ukrainaa sodan aloittamisesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
