Hevoskohtaamisia
HEVOSELÄMÄÄ
Istuin kärrin lavalla ruissäkkien lomassa. Olin päässyt isän matkassa myllyreissulle. Olin juuri viisi vuotta täyttänyt. Äiti oli letittänyt hiukseni kahdelle saparolle ja päänahkaa vähän nipisteli.
Oltiin menossa kylille, ja siitä ilosta saattoikin hiukan kärsiä. Sumi-tamma lönkytteli verkkaisesti. Hiekka rapisi kärrin pyörissä.
Kaarsimme myllyn tienhaarasta, ja siellä oli monta hevosta puomissa. Innokkaana hevostyttönä tunsin heti oman kylän hevoset. Mutta oli siellä monta tuntematontakin hevosta salokylistä. Pyysin isältä, että saisin jäädä ulos niitä katselemaan.
Kipaisin hevospuomille, missä huomasin kauniin porkkananvärisen liinakon, jolla oli jaloissa valkoiset sukat. Se hamusi heinänrippeitä maasta, eikä ollut huomaavinaan minua.
Halusin taputtaa hevosta kaulalle ja hiivin lähemmäksi. Yhtäkkiä liinakko nappasi hampaillaan letitettyyn tukkaani, nosti minut ilmaan laajassa kaaressa ja mätkäytti maahan. Lopuksi se tuhahti isoilla sieraimillaan.
Olin täysin yllätetty ja hiivin kauemmas itkua tuhertaen. Päänahkaa kirveli, mutta suurin loukkaantuminen oli henkistä sorttia. Olin saanut kunnon opetuksen: tuntemattomaan tulee aina suhtautua varoen, eikä mennä suin päin. Se oli elämäni ainoa ja samalla tärkein tukkapölly.
Isälle en kehdannut tapauksesta kertoa. Ajoimme kaupalle, kävimme postissa hakemassa lehdet ja palasimme myllylle noutamaan jauhot. Istuin kärrin lavalla ja mietiskelin saamaani tukkapöllyä.
Se kuitenkin unohtui, kun isä avasi sitruunasoodapullon ja ojensi lakritsaremmikiekon. Kotimatkalla mutustelin lakritsaa ja join sitruunasoodaa päälle. Näin herkuteltiin 1950-luvulla kerran kesässä.
Kuuman heinäkuisen työpäivän päätyttyä kävimme joella uimassa. Olimme vetäneet latoon heiniä koko päivän uhkaavan ukkosen alta. Viileä vesi tuntui hyvältä.
Ajattelin, että tottahan hevosellakin on kuuma ja senkin pitäisi päästä uimaan. Hevosten uittamiseen sopiva matala ranta oli kuitenkin naapurissa. Päätin uittaa hevosen omassa rannassa.
Kutsuin tamman luo, nousin rattaille ja ohjasin päitsistä veteen. Se asteli syvemmälle ja antautui uimasilleen. Hevonen näytti nauttivan ja uitin sitä rannanmyötäisesti useamman kymmenen metriä.
Samaa tehtiin useana iltana ja uimamatka piteni kerta kerralta. Lopulta ohjasin sen uimaan joen poikki. Kävimme joen takanakin monta kertaa.
Antamani uimaopetuksen jälkeen hevonen kävi joessa itsekseenkin, eikä tietysti enää pysynyt ranta-aitauksessa, vaan kiersi uimalla pois, kun teki mieli tulla pihaan leipää kerjäämään.
Siitä joulusta on kulunut viitisenkymmentä vuotta, kun isä kaupoilla käydessään oli ostanut ison ruskean paperipussillisen omenia.
Silloin omenat olivat harvinaista herkkua talvisaikaan. Aiempina jouluina olimme saaneet Helsingin tädin paketissa tummanpunaisia omenia. Nyt niitä sai jo oman kylän kaupasta.
Isä riisui hevosen valjaista ja päästi pihaan piehtaroimaan. Ostokset hän oli jättänyt rekeen lammasvällyn alle siksi aikaa, kun kävi pudottamassa lehmille heiniä
Eipä pystynyt Sumi vastustamaan reestä huokuvaa omenan tuoksua, vaan rouskutti koko pussillisen parempiin suihin. Ostoksia hakiessaan isä näki hevosen turvasta roikkuvat märät paperipussinriekaleet, joita se yritti lajitella pois kuolainten lomitse.
Hevoselle ei osattu olla vihaisia sen löytämästä jouluateriasta. Se oli perheen hyväluontoinen lemmikki.
PIRJO RINNE
Kitee
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
