Holtiton lääkintä aiheuttaa Suomelle 100 miljoonan menetyksen
Myös ympäristö kärsii: Sekäjätteeseen heitetty lääke kuormittaa luontoa.
Lääkejäte pitää toimittaa aina apteekkiin. Sitä ei saa hävittää itse sekajätteen mukana. Kuva: Kimmo HaimiSuomalaisilta jää käyttämättä apteekista hankittuja reseptilääkkeitä vuosittain jopa 95–125 miljoonan euron arvosta, kertoo Apteekkariliitto tiedotteessaan.
Liiton mukaan summa vastaa 3–4 prosenttia koko Suomen reseptilääkemyynnistä.
Arvio perustuu Apteekkariliiton jäsenapteekeilleen helmikuussa tekemästä kyselystä, jossa apteekit arvioivat kahden viikon aikana alkuperäisissä pakkauksissaan palautettujen lääkkeiden määrän
Apteekkariliitto perääkin hävikin pienentämiseksi lääkehoidon järkeistämistä.
Kun asiakkailta kysyttiin syytä lääkkeen palauttamiseen, tavallisimmin syyksi mainittiin pakkauskoko: vain osa lääkkeistä kului, vaikka lääkettä oli käytetty lääkärin ohjeen mukaan.
Noin joka kolmannes vastaaja kertoi lääkkeen jääneen käyttämättä, koska lääkäri vaihtoi lääkkeen toiseen. Toinen kolmannes kertoi lopettaneensa lääkkeen käytön haittavaikutusten takia.
Yhteiskunnalle aiheutuvien kustannusten lisäksi kyse on ympäristöongelmasta, liitto muistuttaa.
Sekajätteen tai jätevesien mukana hävitetty lääkejäte päätyy luontoon.
Käyttämättömät lääkkeet pitää aina palauttaa apteekkiin hävitettäväksi. Todellisuudessa lääkejätteestä palautetaan apteekkeihin vain 60–80 prosenttia.
Apteekit toimittavat asiakkaiden palauttamat lääkkeet asianmukaisesti hävitettäväksi.
Apteekkariliitto ehdottaa lääkejätteen vähentämiskeinoksi lääkehoidon aloittamista pienellä aloituspakkauksella. Tällöin lääkettä jää mahdollisimman vähän käyttämättä, jos se kesken hoidon vaihdetaan toiseen.
Liitto rajaisi myös kalleimpien lääkkeiden kertaostomäärää niin, että niitä voisi ostaa enintään kuukauden annokseen kerrallaan.
Lisäksi apteekkarit haluaisivat laajentaa lääkkeiden koneellista annosjakelua. Siinä asiakas saa lääkkeensä kahden viikon jaksoissa pakattuina kerta-annoksiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

