
Nämä tekijät vaikuttavat sähkön hintaan pitkällä aikavälillä − asiantuntija muistuttaa asiasta, jonka merkitys vain kasvaa tulevaisuudessa
Tulevaisuuden sähkönkulutuksen ennustaminen on vaikeaa, etenkin kun puhutaan teollisesta mittakaavasta.
Pitkällä aikavälillä sähkön hintaan vaikuttavat monet eri asiat. Kuva: Jarkko Sirkiä, Miska Puumala, kuvankäsittely: Aatu JaakkolaSähkön hintaan vaikuttavat pitkällä aikavälillä muun muassa sääolosuhteet, sähkön tuotantomuodot ja sähkön kulutus.
Lyhyellä aikavälillä sähkön hintaan vaikuttavat maailmanpolitiikan tapahtumat, kuten sodat.
Energiaviraston johtaja Antti Paananen huomauttaa, että tulevaisuudessa on paljon tekijöitä, joita ei vielä pystytä kovin hyvin ennustamaan.
Esimerkiksi sähkönkulutuksen ennustaminen on vaikeaa, etenkin kun puhutaan teollisesta mittakaavasta. Siihen vaikuttaa yleinen taloustilanne.
Myöskään kaikista sähköntuotantoon tehtävistä investoinneista tai mahdollisista voimalaitosten sulkemisista ei vielä tiedetä.
”Jos ajatellaan vaikka kymmenen vuotta eteenpäin, eivät kaikki ole vielä tehneet päätöksiä, vaikka he sulkisivatkin jonkun voimalaitoksen.”
Yksittäisen kuluttajan näkökulmasta pitkällä aikavälillä sähkön hintaan vaikuttaa esimerkiksi sähkösopimuksen muoto eli se, onko kyse pörssisähkösopimuksesta vai määräaikaisesta sopimuksesta. Kuva: Carolina HusuEnergiateollisuuden energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa huomauttaa, että pitkän aikavälin kustannukset sähkön tuotantomuodoille vaihtelevat rajusti.
Toisaalta korko-odotuksetkin vaikuttavat investointihaluihin ja sitä kautta sähkön tarjontaan.
Kuluttajan näkökulmasta pitkällä aikavälillä sähkön hintaan vaikuttavat esimerkiksi se, onko hänellä pörssisähkösopimus vai määräaikainen sopimus, sähkön käytön ajoitus sekä sähköjärjestelmän kehittyminen.
Salomaa huomauttaa, että osaan näistä tavallinen kuluttaja voi vaikuttaa ja osaan ei. Kuluttaja voi vaikuttaa siihen, millaisen sopimuksen tekee ja miten sähkön käyttönsä ajoittaa.
Sähköjärjestelmän kehittymiseen, eli vaikkapa siihen, millaista uutta tuotantoa sähkömarkkinoille syntyy, kuluttaja ei voi vaikuttaa.
Asiantuntijan mukaan sähkön kulutuksen ajoittamisen merkitys kasvaa tulevaisuudessa. Kuva: Jaana KankaanpääAsiakkaan näkökulmasta olennaisin asia on Salomaan mukaan se, että ajoittaa kulutusta halvimmille hetkille. Ajoitus määrää, miten suuri tai pieni sähkölasku lopulta on.
Salomaa painottaa, että tämä koskee ennen kaikkea pörssisähkön käyttäjiä, mutta pitkällä aikavälillä muitakin. Syy on sähkön hinnan määräytyminen kysynnän ja tarjonnan mukaan. Tarjonta vaihtelee etenkin tuulitilanteen mukaan.
Ajoittamisen hyöty on Salomaan mukaan huomattavasti aiempaa suurempi. Tulevaisuudessa hyödyn ennakoidaan kasvavan entisestään, kun sähkön hinnan vaihtelu lisääntyy esimerkiksi tuulivoiman lisääntymisen myötä.
”Samana vuonna erilaisella kulutusprofiililla olevat asiakkaat voivat maksaa hyvin erilaista hintaa”, Salomaa kuvailee.
Energiateollisuuden energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa huomauttaa, että, kun pohditaan tulevaisuuden sähkön hintaa, asiakkaan näkökulmasta olennaisin asia on se, että kyky ajoittaa sähkön kulutusta halvimmille hetkille vaikuttaa suuresti siihen, miten suuri tai pieni sähkölasku lopulta on. Kuva: Vesa Marjanen/EnergiateollisuusArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








